lauantai 21. kesäkuuta 2014

Lithan viettoa

Tämän vuoden Litha erosi aikaisemmista paljon, sillä ensimmäistä kertaa vietin sapattia covenin kanssa. Kun olet 13 vuotta yksin harjoittanut uskontoa, niin yhteisrituaali covenin kanssa jännitti aluksi. Jännitys ei ollut verrattavissa sellaiseen jännitykseen, jota kokee ennen tärkeää koetta tai esiintymistä yleisön edessä vaan sellaista jota kokee esimerkiksi ennen matkaa - "hyvää" jännitystä. Jokainen varmasti jännittää hieman, kun kokee jotain, jota ei ole ennen kokenut.


Yhteisrituaali tuntui luontevalta ja siltä, kuin olisimme tehneet yhteisen rituaalin monta kertaa ennenkin. Ehkä se on sitä ns. hengellistä yhteisöllisyyttä, jota kristitytkin hakevat seurakunnastaan, joka tekee yhdessä työskentelystä luontevaa ja sujuvaa. Joitakin vuosia sitten olin aivan varma, etten ikinä liittyisi coveniin, sillä ajatus uskonnon harjoittamisesta muiden kanssa tuntui pelottavalta. Vuosien varrella on tullut kerättyä sen verran itseluottamusta, etten enää "häpeile" uskontoani, mutta uskon että kanssasisariin tutustuminenkin on auttanut asiaa. Vaikka emme ole covenin kanssa tunteneet kun vuoden verran, uskon olevamme ystäviä vielä vuosikymmentenkin päästä. Kun ympärillä on samanhenkisiä ystäviä, ei wicca missään vaiheessa jää "arjen alle", vaan on mukana jokapäiväisessä elämässä vaikka sitten ihan vain keskustelun ja kokemusten vaihdosten myötä.


Ulkoilmatyöskentely ei välttämättä vaadi mitään erityisiä rituaaliesineitä, sillä esimerkiksi elementtit löytyvät ulkoa. Me kuitenkin päätimme asettaa työskentelyaleelle elementtien symbolit sekä jumalkuvan. Tuuli tosin meinasi muutaman kerran napata ilmaa symboloivan sulan mukaansa. ;)


Paikka, jossa kokoonnuimme, oli täydellinen. Ilmakin oli melko suotuisa, sillä rituaalin aikana saimme jopa nauttia hetkellisestä auringon paisteesta. Vaikka oli luvattu sateita, niin saimme nauttia vielä piknikistäkin ilman sadetta. Taivas repesi vasta, kun poistuimme metsästä. Hyvä ajoitus siis.


Tämän vuoden juhannus on ollut yksi parhaista. Aattoillan vietin anoppilassa. Ari oli yön töissä, enkä halunnut yksin jäädä kotiin eikä juhlimaan lähteminenkään innostanut. Anoppilassa söimme hyvin ja Arin lähdettyä töihin pelasimme lautapelejä siihen asti, kun Ari pääsi töistä aamuyöstä. Trivial Pursuitissa, joka on ehdoton suosikkipelini, tulin toiseksi - en olekaan ihan niin tyhmä mitä kuvitellaan. ;) Aliaksessa puolestaan en ole ikinä ollut hyvä, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta...



"Great God, Father of the Earth,
Shine down on this, your strongest day.
Blessed Goddess who gave us Birth,
Bless us who honor your ancient way.
As Summer's light falls to the ground,
lending crops and trees it's power,
the Summer winds blow warm and round,
touching the corn silk and the flowers.
We give you thanks, our Mother Earth,
We praise you, fire of the Sun.
We dance this Solstice day with Mirth,
from dawns' first light 'till the day is done."


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Wiccan jumalmyytit ja vuodenkierto

Wiccan keskeinen jumal"myytti" keskittyy vuodenkiertoon, Jumalan syntymään ja kuolemaan sekä Jumalattaren rooliin Neitona, Äitinä ja Vanhana Viisaana Naisena, Akkana. Vuodenpyörä kertoo elämän jatkuvasta kiertokulusta, syntymästä, kuolemasta ja uudelleensyntymästä.
Jumala, vaastasyntynyt Aurinko, syntyy Jumalattaresta talvipäivänseisauksena, Yulena, joka on vuoden lyhin päivä. Tästä päivästä valon määrä lisääntyy siinä missä Jumala voimistuu ja varttuu.
Imbolcin aikaan Jumalatar palaa manan mailta Neidon roolissa tuoden lupauksen keväästä mukanaan. Alkukevään ajan Jumalatar toipuu synnytyksestä ja Jumala varttuu Ostaraan asti, jolloin he kohtaavat ja kosiskelevat toisiaan. Jumalatar tulee raskaaksi ja Beltanena Jumalatar ja Jumala viettävät kättenliittäjäisiään. Beltanesta eteenpäin Jumalatar on Äiti aspektissaan ja Jumala nähdään Sarvipäisenä Jumalana, Metsän Herrana. Heidän yhtymisensä saa luonnon kukkimaan uutta elämää.

Keskikesän, Lithan aikaan luonnon ja Jumalan voimat ovat huipussaan. Jumalatar on hedelmällisen luonnon Äiti, hänen rakkautensa puolisoaan ja kaikkea elävää kohtaan saa luonnon kukoistamaan. Tästä päivästä eteenpäin Jumalan voimat vähenevät ja hänen on kohdattava varjonsa. Valon kuningas kohtaa Varjojen kuninkaan ja häviää, luovuttaen näin vallan vähenevän vuoden hallitsijalle.
Jumalatar vaatii Jumalan uhrauksen, sillä haavoittuneena Jumala ei voi hoitaa velvollisuuksiaan. Tämän uhrauksen vuoksi Jumalatar ottaa Akan roolin Lughnasadina, halliten kuolemaa.
Mabonin aikaan uhrauksen tehnyt Jumala palaa noutamaan Jumalatarta manan maille. Samhainin aikaan Jumala omaksuu roolinsa Kuoleman Herrana. Sarvipäinen Jumala, Kuoleman Valtias aloittaa Villin Metsästyksen keräten varomattomia sieluja mukaansa. Akan roolissa oleva Jumalatar, joka aloitti laskeutumisen manalaan Mabonina, valmistautuu synnyttämään Jumalan, Auringon, jälleen Yulena.

Monimutkaista? Itse koen, että jumalien matkaa vuodenkierrossa on helppo ymmärtää, kun piirtää itselleen kaavion.

Jumalattaren matka vuodenkierrossa on melko selkeä.

Jumalan vuosittainen sykli on hieman monimutkaisempi, kuin Jumalattaren. Kokonaiskuvan tarkastelu antaa paljon selkeämmän kuvan, kuin se, että tarkastelisi jumaluuksien roolia tietyn sapatin aikaan. Tämän lisäksi, kun vielä panee merkille, mitä ulkona luonnossa vuodenkierron myötä oikeasti tapahtuu, aukeaa tämä jumalien kiertokin paremmin.

Olen ottanut tuohon kaaviooni mukaan Piikkipaatsamakuninkaan ja Tammikuninkaan, vaikka itselleni heidän myyttinsä ei niin läheinen olekaan. Etenkin tradwiccan puolella myytti Piikkipaatsamakuninkaasta ja Tammikuninkaasta on yksi keskeisimpiä. Tammikuningas hallitsee vuoden valoisaa. kasvavaa kautta, aikaa Yulesta Lithaan. Lithan aikaan Tammikuningas ja Piikkipaatsamakuningas taistelevat, joka johtaa Tammikuninkaan häviöön. Piikkipaatsamakuningas hallitsee vuoden pimeää, vähenevää puolta.
Yulena he jälleen taistelevat, jolloin Tammikuningas voittaa ja astuu jälleen valtaan.
Tammikuningas edustaa luonnon heräämistä ja kasvua, valoa ja Piikkipaatsamakuningas edustaa luonnon lakaistumista ja kuolemaa, pimeyttä. Näitä vastavoimia, kasvua ja kuolemaa, valoa ja pimeyttä, tarvitaan, jotta tasapaino säilyy.

"Me laulamme mysteeristä, nyt jo kuin ikuisuuden toistuneesta. Kerromme verenpunaisista piikkipaatsaman marjoista, laulamme verestä lumella. 

Jo Tammikuningas nousee jälleen tuoden mukanaan kasvun ajan. Siksi sanomme hyvästit Piikkipaatsamakuninkaalle Yulen aikaan. 
Piikkipaatsamakuningas on jo vanha mies. On hänella valkoinen parta ja verenpunaiset marjat hiuksissaan. Tänä pimeimmän talven hetkenä, kaikki on kuin transsissa.
Tuolta saapuu kultainen Tammikuningas tanssien kynttilän valossa. Hänen hiuksiaan koristavat terhot, jo uutta elämää odottavat. Hän saapuu teurastamaan, mutta kunniaa hän tuo kaatuneelle veljelleen, pimeälle Piikkipaatsamakuninkaalle.
Kun kirkkain keskikesän päivä on ja Lithan aika, on jo vanhentunut Tammikuningas, hän kumarassa kulkee. Hän itsekseen odottaa jo veljensä paluuta. Ja veli palaa, kuten joka vuosi ja pian on tammikuninkaan veri maassa.

Joka vuosi väistämättä Piikkupaatsamakuningaskin hallitsee. Näin vuodenpyörä kääntyy, mutta kuninkaita älkää surko, sillä ilman heidän uhriaan, ei elämä jatkuisi."

Tämän postauksen myötä toivotan lukijoilleni oikein mukavaa Lithaa! Toivotaan, että ilma ei tuosta ainakaan kylmenisi hirveästi. Lithan jälkeen palailen jälleen linjoille ja kerron, millaista oli viettää Lithaa ensimmäistä kertaa covenin kanssa.