sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Elävä Kirjasto

Viime keskiviikko oli siitä erikoinen päivä, että tein jotain, mitä en ikinä uskonut tekeväni - olin kirjana Elävässä Kirjastossa. Ystäväni opiskelee TAMK:ssa sosionomiksi ensimmäistä vuotta ja heidän luokkansa järjesti tämän Elävä kirjasto -tapahtuman. Ystäväni kysyi minulta jo syksyllä, haluanko tulla kirjaksi tapahtumaan kertomaan uskonnostani, wiccasta. Kieltäydyin. En ole koskaan keskustellut vieraan kanssa uskomuksistani, ja tuolloin ajatus kirjaksi lähtemisestä tuntui varsin pelottavalta. Tarpeeksi kun tuota ajatusta haudoin mielessäni, päätin kuitenkin astua mukavuusalueeni ulkopuolelle ja lähteä tapahtumaan mukaan

Elävässä Kirjastossa lainataan kirjojen sijaan oikeita ihmisiä. Kirjoina toimii ihmisiä sellaisista ihmisryhmistä, jotka usein herättävät ennakkoluuloja. Lainausaika on 20 minuuttia, jonka aikana lainaaja keskustelee "kirjan" kanssa aiheesta, jota "kirja" edustaa. Itse olin tapahtumassa wiccana.
Tapahtuma jännitti mua todella paljon, sillä en ole ikinä keskustellut uskonnostani kenenkään muun, kuin kanssasisarien ja mieheni kanssa. Ei sillä ettenkö olisi halunnut, mutta ketään ei ole koskaan kysellyt multa aiheesta mitään. Olen muutenkin huono luomaan kontakteja vieraisiin ihmisiin ja pelkäsinkin, että menen lainaustilanteessa lukkoon. Vaikka välillä takeltelin puheissani, sekosin sanoissani, niin loppujen lopuksi kokemus oli palkitseva. Olin yllättynt miten moni oli kiinnostunut aiheesta. Vaikein lainaus oli itselleni se, kun lainaajina oli noin kymmenen henkilön joukko. Selvisin kuitenkin siitäkin lainauksesta kunnialla läpi. ;)

Jokainen lainaaja kysyi, mitä wicca on. Olin yllättynyt, miten harva tiesi sen olevan uskonto, eikä vain "jokin nuorten ihannoima noitajuttu". Tuntui varsin hyvältä, kun sai selvitettyä ihmisille, että on olemassa tällainenki uskonto, ja ettei se ole vain median luoma muotivillitys. En osannut odottaa, miten vaikeaa oli tiivistää wiccan syvin olemus muutamaan lauseeseen, mutta ainakin toivon että onnistuin luomaan jonkinnäköisen käsityksen.
Parhaiten mieleeni jäi erään tytön esittämä kysymys, että tunnenko saaneeni sisältöä elämääni uskontoni myötä. Mielestäni tuo oli todella hieno kysymys. Vastasin hänelle, että kyllä. Ennen kuin "löysin" wiccan, olin eksyksissä itseni kanssa. Olin vajaavainen ja onneton, koska en saanut kristinuskosta sitä hengellistä täyttymystä, jota kaipasin. Siitä lähtien, kun olen tällä polulla ollut, on elämässäni ollut sisältöä ja tiedän tarkalleen kuka olen. Mun ei ole enää tarvinnut kyseenalaistaa uskomuksiani tai väkisin koettaa uskoa johonkin, joka ei ole koskaan tuntunut omalta.
Vastaukseeni tyttö vastasi kysymällä, että jos kerran minä saan wiccasta niin paljon sisältöä elämääni, niin voisinko suositella uskontoa kaikille. Vaikka wicca on oikea uskonto juuri minulle, en usko että se on sitä kaikille. Aivan kuten kristinusko ei ollut oikea minulle. Itseään ei voi "pakottaa" uskomaan tietyllä tavalla, ei vaikka sinulle olisi koko ikäsi uskoteltu, että tämä on ainoa oikea tapa uskoa.

Minulta kysyttiin myös usein, että miten wicca näkyy arkielämässäni. Tätä kysymystä osasin odottaakin, mutta silti siihen oli varsin vaikea vastata. En usko, että arkeni eroaa kenenkään muun arkielämästä mitenkään. Päällisin puolin elämäni on melko tavallista; herään aamulla, käyn koulussa, ulkoilen, tapaan ystäviä... Uskon silti, että kiinnitän enemmän huomiota ympäristööni, kuin "tavallinen tallaaja". Seuraan kuunkiertoa ja virittäydyn kuun energioihin, tervehdin aamuisin Aurinkoa, iltaisin Kuuta. Saan voimaa luonnon enrgioista, lähetän turhat huoleni tuulten matkaan... Tiukan paikan tullen kutsun jumaliani, pyydän heiltä apua, saatan myös kutsua elementtejä, jos koen sen tarpeelliseksi - aivan kuten esimerkiksi kristitty rukoilee, jos kokee tarvitsevansa apua.

Eräs tyttöporukka kyseli paljon magiasta ja mitä kaikkea sillä pystyy tekemään. Tunsin tämän keskustelun aikana oloni varsin vaivaantuneeksi - en vain siksi, että tytöt eivät olleet juuri lainkaan kiinnostuneet uskontopuolesta, vaan siksi että heistä lähti ikävä energia. Saatoin lähestulkoon lukea heidän ajatuksensa heidän katseestaan. Harvoin pystyn "lukemaan" ventovierasta ihmistä niin hyvin, mutta heistä tämä halveksunta huokui niin selvästi. Tietenkään en "kirjastonhoitajille" sanonut mitään, koska lainaustilanteessa itsessään ei ollut mitään vikaa, eli siis mua ei suoranaisesti kohdeltu väärin. Tuntemuksiani ei edesauttanut se, kun puhuin heille, yksi heistä kaivoi kännykkänsä esiin ja luki saamansa tekstarin! On käsittämätöntä, ettei nykynuorisolta löydy tuon vertaa tilannetajua. HE ovat mulle esittäneet kysymyksen! Kun minä vastaan, niin ystävällistä olisi edes esittää kiinnostunutta - kyllä se tekstiviesti siellä kännykässä näkyy vielä kymmenen minuutin päästäkin...

Kokemuksena Elävä Kirjasto oli todella huikea, ja uskon meneväni kirjaksi uudelleen, jos sellainen mahdollisuus eteen vielä tulee. En sano, että vastaukseni olisivat olleet täydellisiä, moneen kysymykseen olisin voinut muotoilla vastaukseni toisin. Jälkeenpäin kotona mietin, että oli niin monta asiaa, jotka olisin voinut kertoa paremmin. Noh, nyt olen yhtä kokemusta rikkaampi ja viisaampi, ja tiedän miten toimia ensi kerralla.