lauantai 23. marraskuuta 2013

"Musta ja valkoinen magia"

Monesti, etenkin kirjallisuudessa ja elokuvissa, kuulee puhuttavan mustasta - pahasta ja valkoisesta - hyvästä magiasta. Myös jotkut pakanat käyttävät näitä nimityksiä. Pohjimmiltaanhan kaikki magia on samaa eikä sillä ole väriä. On tärkeää muistaa, että kaikki magia itsessään on neutraalia, se ei ole hyvää tai pahaa.


Jos magia kuitenkin jaoteltaisiin väreihin, niin millaista on valkoinen magia? Tai musta?
Mustasta magiasta (black magic, dark magic) puhuttaessa monelle tulee mieleen pahuus ja magia jolla pyritään saamaan aikaan jotain pahaa. Magian harjoittajat mieltävät mustan magian sellaiseksi, jolla pyritään manipuloimaan toisen ihmisen vapaata tahtoa tai pyrit magian avulla vahingoittamaan toista. Taiat, joilla pyrit vaikuttamaan toisen vapaaseen tahtoon ja tällä tavoin vaikuttamaan toisen elämään, voi olla hyvinkin vaarallista jos ne epäonnistuvat.
Raja sen välillä, mikä mielletään "mustaksi magiaksi", saattaa olla melko häilyvä. Harvoin kukaan mieltää esimerkiksi lemmenloitsuja "mustaksi magiaksi", mutta jos pyrit loitsun avulla saamaan jonkun rakastumaan itseesi, ehkä jopa jättämään nykyisen puolisonsa ollakseen kanssasi, manipuloit vapaata tahtoa. Kun taas loitsu, joka edesauttaa sinua tapaamaan uuden ihmisen ja löytämään rakkauden on taas luonteeltaan täysin erilainen.
Itse miellän "mustaksi magiaksi" myös loitsut, jotka teet toiselle ihmiselle kysymättä hänen lupaansa, vaikka se olisikin ns. hyvää tahtova taika. Magiaa ei koskaan tulisi harjoittaa toisen ihmisen puolesta, ellei sinulla ole kyseisen henkilön suostumusta.


"Valkoisella magialla" puolestaan tarkoitetaan parantavia, suojaavia ja auttavia taikoja, aika pitkälti "mustan magian" vastakohtaa. Myös kasvuun pyrkivät taiat, uniin liittyvät taiat sekä hedelmällisyystaiat mielletään valkoiseksi magiaksi. Siinä missä "musta magia" pyrkii hallitsemaan ja vahingoittamaan niin "valkoinen magia" pyrkii auttamaan ja parantamaan. Valkoinen magia ei ole sen monimutkaisempaa kuin musta magiakaan, mutta kuten kaikella magialla, myös valkoisella magialla voi olla seurauksia.


On hyvä muistaa, että eivät kaikki wiccat/noidat, minä mukaan lukien, ei luokittele magiaa niin yksinkertaisiin luokkiin kuin "musta" ja "valkoinen".

1 kommentti:

  1. Aivan ihania nää kuvat tässä postauksessa <3 T. Marianne :)

    VastaaPoista

Jätäthän käynnistäsi muiston! :)