maanantai 23. syyskuuta 2013

Vierailu Willebrandin haudalla

Vietin lähes koko syyspäiväntasauksen ulkona luonnon helmassa. Ensin olimme tätini kanssa muutaman tunnin Jokoisten kartanon puistossa ja illalla menimme isän ja Arin kanssa Loimijoelle veneilemään. Oli kerrassaan mahtava päivä!


Jokioisten kartano on uskomattoman kaunis paikka ja historiallisesti kiinnostava. Vaikka asuin koko lapsuuteni ja nuoruuteni Forssassa, aivan Jokioisten kupeessa, en ole silti ikinä ennen käynyt kartanolla. Useasti olen ohi mennyt, ja ihastellut rakennuksen mahtavaa julkisivua. Jollain tavalla olen pelännytkin kartanoa, varsinkin kun siitä olen kuullut niin paljon kummitustarinoita... 
Usein olen vieraillut Elonkierrolla, joka on aivan kartanon läheisyydessä, sekä Willebrandin haudalla, mutta jostain syystä kartanonpuistoon en ole ennen tutustunut.
Jos ikinä vierailette Jokioisilla, suosittelen lämpimästi kävelyä kartanonpuiston halki.


Kartanon eteläpäädyssä kiinnitin huomioni päätyikkuniin kakkoskerroksessa. Ikäväkseni Harmaa Rouva pysytteli näkymättömissä, mutta harvemminpa hän aurinkoisella säällä näyttäytyykään. ;)


Kävelyretkemme todellinen määränpää oli Willebrandin hauta. Tätini tosin ensin kierrätti minua kartanonpuistossa ja näytti hyviä paikkoja missä saa kauniit hääkuvat otettua.
Willebrandin haudalle lähtee kartanolta polku ja metsän reunalla on opasteet oikealle polulle. Olen vieraillut haudalla useasti ennenkin, mutta kulkenut sinne toista kautta. Kävelymatka kartanolta haudalle ei ole kovin pitkä, mutta matkaan meillä meni silti pitkä tovi, sillä pysähdyin useasti kuvaamaan ja ihan vain kuuntelemaan ja ihastelemaan kaunista syksyistä metsää. Syksyinen metsä tuoksuu huumaavalle! Muutaman vuoden takaisen tapaninpäivän myrskyn tuhojakin oli vielä havaittavissa polun varrella.


E. G von Willebrand sekä hänen vaimonsa on haudattu puistoon, paikalle jonka maaherra itse määräsi. Hän kertoi tuntevansa kävelyillään leppoisaa väsymystä tällä samaisella kohdalla. Omaiset pystyttivät haudalle vuonna 1833 muistomerkin johon on kaiverrettu teksti: Fordom vandrade odlande och högnande i dessa parker. (Muinoin astelivat viljellen ja suojellen näissä puistoissa)


Willebrandin haudasta olen kuullut sellaisen tarinan, että jos kävelee haudan ympäri pimeän aikaan kolmasti myötäpäivää, ilmestyy maaherra Willebrand haudan läheisyyteen. Vaikka ei ollutkaan pimeä, niin kiersin haudan kolmasti. Mitään en nähnyt, mutta kierroksieni jälkeen otetuissa kuvissa oli tuollainen oranssi pallo. Tuo valoheijastuma ei siis ollut kuvissa, jotka otin ennen kierrostani.
Vaikka kyseessä onkin varmasti vain auringonvalon aiheuttama heijastus kamerassa, niin silti mielestäni hauska sattuma, että se tuli vain kuviin, jotka otin kierrettyäni haudan kolmasti.

Äitini kertoi, että ollessani pieni, vierailimme haudalla. Tai vanhempani vierailivat, sillä minä olin kuulemma pysähtynyt polulle vähän matkan päähän, enkä ollut suostunut tulemaan haudalle..



keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Harmaa Rouva

Minun piti tämä postaus tehdä jo viime viikolla, mutta en ehtinyt istahtaa koneen ääreen ja kirjoittaa: Torstai meni Arin vanhemmilla kyläillessä, perjantai siivotessa, lauantaina Arin veljentyttö oli meillä yökylässä ja sunnuntaista asti olen ollut sairaana. 
Teemaviikko meni muutenkin hieman ohi. Täytyy seuraavan kerran pitää teemaviikko, kun on lomaa.

Mutta asiaan. Viime viikolla kirjoitin urbaanilegendoista ja päätinpä kertoa teille yhdestä, joka on ehkä tunnetuin kummitustarina kotiseudullani. En tiedä kuinka ahkerasti nykyään tarina nuorten ja lasten keskuudessa liikkuu, mutta minun lapsuudessani ja nuoruudessani tästä kuuli lähes viikoittain juttuja. Olen silti varma, että jokainen Forssasta, Jokioisilta, Tammelasta ja Humppilasta kotoisin oleva, on kuullut ainakin joskus mainittavan Harmaa Rouvan.
Ala-asteella kokoonnuimme silloin tällöin pienen porukan kanssa välituntisin kiipeilytelineille loikoilemaan ja kerroimme toisillemme tarinoita, joita olimme kuulleet Harmaa Rouvasta.

"Kerrotaan, että kartanon toisessa kerroksessa joskus häivähtää valo ja joenpuoleisen päädyn nurkkahuoneen ikkunasta katsoo kalpea kaapuun kietoutunut nainen. Myrskyöinä kartanoa ympäröivän puistometsän pimennoista ilmestyy harmaa hahmo ja katoaa jälleen. Mistä tässä nyt on kysymys?"

Harmaa Rouva on aave, jonka kerrotaan vaeltavan Jokoisten kartanossa sekä sen tiluksilla. Olenpa myös kuullut jutun, että hänet on nähty myös kartanon lähellä virtaavan Loimijoen rannalla, sillan kupeessa.
Useimmiten Harmaa Rouvan on kerrottu näyttäytyvän keltaisessa huoneessa, joka sijaitsee toisen kerroksen eteläpäädyssä. Huone on aikanaan ollut vierashuoneena.


Harmaa Rouvan henkilöllisyydestä ei ole tietoa, mutta jotkut epäilevät että hän on E.G von Willebrandin vaimo Vendla, toiset sanovat että hän oli palvelija. Itse kuulin nuorena usein tarinan, että hän oli Willebrandin vaimo/rakastaja, jonka hän murhasi, mutta itse en ainakaan ole löytänyt mistään tietoa, että Willebrand olisi murhannut jonkun. ;)
Onko hän Willebrandin kotiopettajaan, runoilija Mikael Choraeusiin, palavasti rakastunut palvelustyttö? Spekulaatioita Harmaa Rouvan henkilöllisyydestä on varmasti yhtä paljon, kuin tarinan kertojiakin tai heitä, jotka ovat aaveen nähneet.


Kartanon tiloissa on aikanaan yöpynt ihmisiä, jotka ovat sanoneet, että öisin kuului koputuksia huoneen ovelta, vaikka käytävässä ei ollut ketään sekä laahaavia askelia käytäviltä. Valot oat syttyneet itsestään sekä suljetut, lukitut ovet auenneet itsestään. Jotkut ovat nähneet ilmassa leijuvan käden ja jotkut ovat nähneet harmaapukuisen naisen lapsi sylissään.
Muistan itsekin useaan otteeseen kuulleeni tarinan ilmassa leijuvasta kädestä, joka on ilmestynyt jostain maalauksesta kartanon käytävällä. Olen kuullut myös sellaisen version Harmaa Rouvasta, että hän ilmestyy sateisena ja synkkänä syksyiltana Loimijoen rantaan itkemään hukkuneen lapsensa perään. Sanottiin, että naisen lapsi olisi tippunut sillalta ja hukkunut jokeen.

Kukaan ei osaa sanoa, miksei Harmaa Rouva ole saanut rauhaa sielulleen. Onko hänen tarinansa surullinen rakkaustarina vai traaginen kuolema? Ehkä juuri se tekee Harmaa Rouvan tarinasta niin mielenkiintoisen, kun kukaan ei tiedä kuka hän oli.


"Nykyisin satunnainen matkailija voi Jokioisilla käydessään tutustua ainutlaatuiseen kartanoalueeseen, vanhoihin rakennuksiin, englantilaistyyliseen puutarhaan ja puistosuunnitteluun. Sieltä päärakennuksen eteläisen siiven nurkalta lähtee polku Loimijokea seuraillen ikitammien katveeseen ja johtaa puistometsässä olevalle maaherra ja rouva von Willebrandin haudalle. Katsookohan kulkijaa toisen kerroksen ikkunasta viitan peittämät, kalpeat kasvot, kuka tietää."


Viikonloppuna menemme pitkästä aikaa Forssaan ja tuolloin suuntaan Jokioisille kartanon tiluksille kuvailemaan. Kerron myös tarinan, jonka olen monesti kuullut liittyen kartanon tiluksilla sijaitsevaan Willebrandin hautaan. ;)

Kuvat ja ja kursivoidut tekstit on lainattu Jokoisten kunnan kotisivuilta.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Teemaviikko: Pelottaako? - Urbaanilegendat


Jokainen on varmasti kuullut elämänsä aikana jonkun urbaanilegendan, eli kaupunkitarinan. Monet kummitustarinatkin on rinnastettavissa urbaanilegendoihin. Tälläiset tarinat alkaa aika usein: "Kaverini kertoi, että hänen tuttunsa veljen serkun kaimalle kävi näin ja noin." Harvemmin tälläset tarinat on käynyt kertojalle itselleen.
Jotkut kaupunkitarinat ovat jopa maailmanlaajuisesti tunnettuja, ensimmäisenä tälläinen legenda mikä tulee mieleen on lapsenvahti, joka saa häiritseviä puheluita ja myöhemmin selviää, että puhelut tulevat talon sisältä. Tästä legendasta on taidettu elokuvakin tehdä?

Itseäni on aina kiinnostanut urbaanit legendat, varsinkin ne kaikkein kammottavimmat. Aikanaan, kun asuin keskellä korpea ja usein ajelin pimeitä metsäteitä yksin kotiin, tuli mieleeni väkisinkin tarina katoavasta liftarista. Tästä tarinasta olen kuullut ja lukenut todella monta eri versiota, mutta pääpointti legendassa on seuraava:
Yöllä autoilija ottaa syrjäiseltä tieltä kyytiinsä liftarin, joka nousee autoon sanomatta sanaakaan. Liftari istuu koko matkan ajan lähestulkoon hiljaa osoittaen vain eteenpäin. Jossain vaiheessa matkaa kyytiläinen on kadonnut autosta.
Joissain tarinoissa liftaaja katoaa hautausmaan kohdalla, joissain hän on käskenyt ajamaan hautuumaalle ja kadonnut auton pysähdyttyä. Olen kuullut myös sellasia tarinoita yllättävistä matkaseuroista, joissa nuori henkilö, yleensä mies, on seissyt tien vieressä ja ohi ajettua hän on ilmestynyt takapenkille, josta myös katoaa yhtä mystisesti. Joissain tapauksessa tämä henkilö on lähtenyt juoksemaan auton perään, juossut hetken aikaa lähes auton rinnalla ja sitten ilmestynyt takapenkille. Tuo versio auton perässä juoksevasta hahmosta, on ehkä kammottavin mitä olen kuullut.

Yksin pimeillä teillä ajaessani olen usein joutunut kääntämään taustapeilin poispäin, koska olen pelännyt niin paljon mielikuvitukseni lähtiessä laukkaamaan. Vaikka olen todellinen pelkuri, niin silti janoan pelon tunnetta aika-ajoin. Valtava pelon tunne saa energiat virtaamaan täysin erilaisella tavalla kuin normaalisti.

Forssassa asuessani kuulin usein legendaa Torronsuon ohimenevällä tiellä olevasta kummitusliftarista. Tapasinpa kerran henkilön, joka sanoi itse nähneensä tämän kuuluisan aaveen.
Muutaman kerran olen joutunut tätä tietä ajamaan yksin pimeällä ja olin varma että kummitys ilmestyy tienviereen jonkun mutkan jälkeen. Joka kerran kun näkökenttäni laitamilla välähti jotain valkeaa, muuttui kaasujalka raskaammaksi. Vauhtia hiljensin vasta, kun näin katuvalot... ;)

Toinen legenda mikä on itseä kammottanut on tarina joita kuulin paljon teinivuosina, kun olin matkustamassa Tallinnaan eka kerran. Jopa omat vanhempani sanoivat, että monelta turistilta on ryöstetty elimiä Tallinnassa - jokainen näistä turistista on aina herännyt ammeesta, joka on täynnä jäätä ja heiltä on viety munuainen tms.
Sen verran paljon nuo tarinat vaikutti meihin silloin, ettei kaverini kanssa lähdetty kiertelemään paikkoja keskenämme, vaan pysyimme aikuisten seurassa tiiviisti koko matkan.

Jokainen on varmasti myös kuullut tarinan Bloody Marysta? Kuinka moni on uskaltanut seistä kynttilänvalossa peilin edessä sanoen kolme kertaa "Bloody Mary"? ;) Itse en ainakaan.

Bloody Maryn tarinasta on monta eri versiota, mutta peruspointti on kaikissa sama: Mary niminen nainen murhataan ja hän yrittää kirjoittaa verellään peiliin murhaajan nimen, siinä kuitenkin onnistumatta. Hänen henkensä siirtyy peiliin. Jos lausuu kolmasti peilin edessä "Bloody Mary", ilmestyy Mary peiliin ja raapii kutsujalta silmät. Jotkut tarinat sanovat, että hän tappaa kutsujan, joissain tarinoissa hän vain ilmestyy peiliin. Enpä ole testannut ja ottanut selvää, mikä tarinoista pitää paikkansa... :D

Millaisia kammottavia urbaanilegendoja te olette kuulleet?

Muiden postauksia teemaviikolta:
Emeraldin suojaava kristalliloitsu

maanantai 9. syyskuuta 2013

Ensimmäinen teemaviikko alkaakoon!

Tiedän, että lupailin postausta aurojen näkemisestä jo pari viikkoa sitten, mutta kärsiessäni muutama viikko sitten kauheasta sidekalvontulehduksesta, en jaksanut postausta tehdä. Ja viime viikko meni taas tehdessä kaikkea muka niin tärkeää. Saatte kyllä vielä hetken postausta odotella, sillä tällähetkellä ei ole sellainen fiilis, että jaksaisin aiheesta kirjoittaa... Ja jokainen varmasti tietää, millaista on kirjoittaa jos ei ole inspiraatiota...?

Sivusto, jossa on todella hyvät ohjeet auran näkemiseen ja ääreisnäön harjoitteluun, löytyy TÄÄLTÄ. Mielestäni tuolla sivustolla olevat ohjeet on todella selkeät ja niitä seuraamalla vaihevaiheelta oppii hallitsemaan ääreisnäköä. On olemassa monia muitakin (yksinkertaisempia) ohjeita mutta itse olen tuolla ohjeella päässyt hyvin alkuun. Saatanpa jossain vaiheessa julkaista karkean suomennokseni tuosta...

Mutta asiaan. Sain idean Leenan blogista tehdä viikon mittaisen teemaviikon. Mietin pitkään, mikä olisi ensimmäisen teemaviikon aiheena ja kallistuin samaan kuin Leena vuosi sitten, eli kauhu ja kaikki mitä tuo sana pitää sisällään. En lähde sen enempää rajaamaan tuota aluetta itselleni, sillä mulle tulee sanasta kauhu niin paljon erilaisia ideoita mieleen. Haastan myös muut mukaan teemaviikolle!



-Osallistumen teemaviikkoon on helppoa: Kopioi ja liitä ylläoleva kuva teemapostaukseesi sekä lisää postaukseen myös linkki blogiini. Ylläolevan kuvan sekä linkki blogiini tulee olla mukana jokaisessa teemapostauksessa.
-Kirjoita mistä vain, mitä sinulle tulee sanasta kauhu/pelko/jännitys mieleen. Vain mielikuvitus on rajana.
-Linkkaa postauksesi minulle, niin linkitän teidän teemapostauksianne omien postausteni jatkeeksi.
- Itse pyrin kirjoittamaan yhden teemapostauksen/päivä, mutta sinä voit kirjoittaa yhden, kaksi tai kaksikymmentä, sillä ei ole väliä.
- ... Ja ideahan tähän lähti tosiaan Leenalta. :)

Alotan teemaviikon nyt niinkin tylsästi, kuin suosittelemalla erästä flashpeliä netissä.
Tutustuin tähän peliin vuonna 2005. En muista mitä kautta pelin löysin, mutta tein virheen kun pelasin peliä yön pikkutunneilla, sillä jo tuo taustalla soiva karmiva musiikki sai sydämen lyömään muutaman kerran tyhjää. Varsinin yöaikaan, kun on piemää ja jokapuolella on hiljaista, oon todella herkkä ja säikky.

Pelin idea on säikyttely ja yllättäen ruutuun ilmestyvät yllätykset. Suosittelen pelaamaan pelin ihan loppuun. Huomasinpa myös jokin aika sit, että pelistä on julkaistu muutama vuosi sitten toinen osa. Idea siinäkin on sama kuin ykkösessä: Näytölle ilmestyy kuva hylätyn talon huoneista, joita voi tutkia klikkailemalla eri kohtia huoneista. Jokaisessa huoneessa on kolme, neljä kohtaa, joita voi klikata ja tarpeeksi monta kertaa klikkaamalla pääsee eteenpäin. Ja lähes jokaista klikkausta seuraa jonkinsortin ylläri tai lisää klikkailtavaa...

Pelaamaan pääsee näistä linkeistä:
THE HOUSE 1
THE HOUSE 2

Peli ei juurikaan säikäytä päivänvalossa, ainakaan minua, jonka vuoksi otollisin hetki pelata peliä on juuri ennen nukkumaanmenoa. ;)