keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Eräästä uutisotsikosta

Lueskelin Iltalehden lööppejä ja yksi uutinen kiinnitti huomioni.
Päällimmäinen ajatukseni juttua lukiessani oli ajatus siitä, että miten joku vielä ajattelee noinkin keskiaikaisesti ja vielä kehtaa saarnata siitä seurakunnalle. Toisena mietin ihmisiä, jotka kuuntelivat juttua...

Aborttikeskustelut on mun mielestä jotenkin arkaluonteinen aihe, enkä itse lähde koskaan aiheesta kenenkään kanssa kiistelemään. Sen verran voin sanoa omasta kannastani, että naisella on oikeus kehoonsa ja lopullinen päätäntävalta on hänellä. En ole puolesta, enkä vastaan. Mulle se on oikeastaan se ja sama. Murhaan en ole aborttia koskaan verrannut, se on jotenkin absurdia...
Se, miten kristityt tuomitsevat abortin on suorastaan raivostuttavaa. Heidän mielestään on väärin, jos raiskauksen uhriksi tullut nainen tekee abortin. Heidän mielestään tällaisissa(kin) raskaustapauksissa abortti on todella väärin, murha, ja lapsi tulisi synnyttää. "Äiti, missä mun isi on?"
"Enpä tiedä lapsukaiseni. Isi raiskasi äidin, äiti ei ole nähnyt isiä sen jälkeen..."

Papin saarnaa avioerosta lukiessani olin yhtä kysymysmerkkiä. "Joka hylkää puolisonsa, tekee huorin. Joka nai hylätyn tekee huorin." Mitä?? Eli raamatun oppien mukaan, sun tulee elää puolisosi kanssa, vaikka et enää haluaisi, onnettomana ja yksinäisenä. En ole koskaan raamattua lukenut, mutta mitä enemmän kuulen ohjenuoria ja sääntöjä sieltä, saa se mut ihmettelemään entistä enemmän, että elääkö joku tosissaan näiden ohjeiden mukaan ja pitää niitä ns. "pyhinä"?
Saarnalta "uskottavuutta" vei hieman se, että saarnaava pappi itse oli eronnut ja parhaillaankin eroamassa.
Tosin, jos saarnaaja pitää naista alamaisenaan, niin kuin hän saarnasi, en yhtään ihmettele ettei liitot kestä.
Olen aina ihmetellyt, miksi "valtavirtauskonnoissa" naisen paikka on miehen alamaisena. Naiset eivät saisi opettaa, pitää pysyä hiljaa. Jos jollain on tähän järkevä vastaus, kuulen sen mielelläni.

Pappi tuomitsee saarnassaan haureuden, nettipornon, rahan, juopottelun, naispappeuden ja yllätysyllätys, homouden. Hän myös syyttää paholaista siitä, ettei ihmiset enää usko. Kristityillä on se heikko puoli, että kaikesta syytetään aina paholaista, unohdetaan ihmisen henkilökohtainen vastuu. Jos ottaisi laput pois silmiltään, niin ehkä tajuttaisiin, että tällaiset kiihkopuheet eivät edesauta sitä, että ihmiset jättävät kirkon.
Eikö uskonnon ja uskomisen pitäisi olla hieno ja kaunis asia, ei pakkopullaa ja pelkoa siitä miten saat elää. Tuntuu, että kristinuskossa on kyse vain kärsimyksestä - mitä enemmän kärsit, sitä lähemmäksi Jumalaa pääset. Jos noudatat orjallisesti raamatun sääntöjä miten elää ilman syntiä, niin voisiko sellaista elämää kutsua enää elämäksi. Jos taas tulkitset ohjenuoria niinsanotusti läpi sormien, tuomitsee seurakuntasi kiihkouskovaisimmat sinut ja olet syntinen...

"Jumala vihaa lapsen murhaajaa" sanoi pappi saarnassaan, mutta jutun läpi luettua saattoi rivien välistä lukea, että Jumala vihaa ihmisiä, jotka elää elämäänsä sen sijaan että istuisivat kotona kädet ristissä...

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Pakanahäistä...

Olen tässä menneinä kuukausina pohtinut avioliittoa ja etenkin hääjuhlaa ja -seremoniaa, olenhan itsekin menossa naimisiin loppuvuodesta.  Millä tavalla pakana sitten juhlii häitään?

Kun on kyse pakanahäistä, vihkiminen harvemmin tapahtuu kirkossa tai yleensäkään kristillisin seremonioin. Koska Suomessa ei tällähetkellä ole yhtään uskonnoksi rekisteröityä luonnonuskontoa edustavaa yhdyskuntaa, joilla olisi oikeus toimittaa vihkiminen laillisesti, käyvät luonnonuskovat ja muut pakanat maistraatissa tai käräjäoikeudessa siviilivihkimisessä.
Siviilivihkiminen on varsin korutonta, jonka vuoksi monet järjestävät mahdollisen hääjuhlan yhteydessä oman hääseremoniansa. Itselleni ainakin on tärkeää, että läheiseni ovat näkemässä ja kuulemassa kun sanon "tahdon", olkoonkin tälläinen seremonia epävirallinen.

Pakanahäissä, etenkin wiccojen keskuudessa, tunnetuin hääseremonia on Kättenliittäjäiset, Handfasting. Kättenliittäjäisiä on harjoitettu hääseremoniana pakanoiden ja romanien sekä myös joidenkin historiallisesti tavallisen rahvaan parissa.
Kättenliittäjäisiä varten pari suunnittelee nauhat, joista yksi edustaa paria ja yski parin yhteistä taivalta. Rituaalissa pari pitää toisiaan oikeasta kädestä ja vihkijä kietoo nyörin käsien ympäri.

Monet päättävät seremonian hyppäämällä luudan yli, jättäen menneen taakseen ja hyppäämällä kohti yhteistä tulevaisuuttaan.

Olen pyörittänyt päässäni monia vaihtoehtoja siitä, millainen hääseremonia juhlassamme vietetään. Olen stressannut pääni kipeäksi siitä, että joku vieraista kiskaisee palkokasvinsa nenäänsä "vihkiseremonian" luonteen vuoksi. Vaikkakin yhä stressaan ajatusta, tulin siihen lopputulokseen, ettei minun kuulu välittää siitä, mitä muut ajattelee. On kyse kuitenkin MEIDÄN häistämme (Jos joku miettii, että onko miehenikin luonnonuskova, niin ei ole. Hänelle uskonto ei ole yhtä tärkeä, kuin minulle).

Jokin aika sitten keskustelin äitini kanssa hääjuhlasta. Hän tokaisi keskustelun alussa, että jos ei ole kirkkovihkimistä, niin eihän silloin tarvitse mitään juhlaakaan pitää. Olin aika ymmälläni, että joku saattaa ajatella näin. Tosin, tässä on tullut huomattua, että yllättävän moni ajattelee noin, vaikka ei sitä ihan noin suoraa sanokaan. Todella moni on kysynyt, että pidämmekö juhlat... 
Kysyykö kukaan parilta, jotka vihitään kirkossa, pitääkö he juhlat? Vaikka vihkiminen tapahtuu maistraatissa, ilman papin aamenta, ei se tee avioliiton solmimisesta yhtään vähemmän arvokasta. Ilman muuta haluan, että läheiseni ovat juhlimassa kanssamme tärkeää päivää. Vihkiseremonia, jonka papitar juhlassamme suorittaa, on vähintäänkin yhtä kaunis ja juhlallinen kuin kirkossa papin suorittama vihkiminen.

Monet luonnonuskovat viettävät häitään keväällä ja kesällä, etenkin beltanen aikoihin. Itse valitsin vuoden pimeimmän ajan, ajan samhainin ja yulen välissä, sillä pimeään ja masentavaan aikaan on hyvä muistaa myös juhlia ja pitää hauskaa.

P.S: Muistuttelen blogin Facebook-sivuista ;)

torstai 25. heinäkuuta 2013

Lihansyönti ja eettisyys

Ostin Arille joululahjaksi Madcook kirjan ja nyt vasta selailin sitä ihan ajatuksella läpi. Etenkin kirjan kappale "Mäsäytyksen etiikka" pisti minut ajattelemaan omia arvojani ja syömistottumuksiani uudelleen.

En ole koskaan ollut kasvissyöjä, vaikkakin vuodenvaihteen jälkeen olen jättänyt punaisen lihan vähemmälle. Olen pitänyt aina lihansyöntiä jollain tavalla itsestäänselvyytenä, enkä ole koskaan sen kummemmin kyseenalaistanut lihan alkuperää.
Mäsäytyksen etiikka -kappaleessa tuli itselleni niin paljon karua faktaa lihantuotannosta, että harkitsen vakavissani jättäväni lihan kokonaan...


Siinä missä ennen ihmiset söivät kotitilallaan luonnonmukaisesti kasvatettua lihaa, tai ainakin tiesivät miltä tilalta liha on peräisin, niin nykymaailmassa ihmisellä harvoin on mitään käryä, mistä tai miten liha heidän lautaselleen päätyy. Mainosten luoma harhakuva onnellisista, laitumella ruohoa syövästä karjasta on kaukana siitä todellisuudesta, mitä lihan tehotuotanto nykypäivänä on. Eläimestä on tullut tuote, jolla ei ole arvoa. Missä vaiheessa on unohdettu, että karjaeläinkin on tunteva olento, joka on kykenevä tuntemaan kipua ja onnea siinä missä lemmikkikoira ja -kissa?


2% suomalaisesta naudanlihasta tulee karjatiloilta, loput 98% on maitoteollisuuden sivutuotteita: lypsylehmien vasikoita, loppuunkuluneita lypsylehmiä ja siitokseen käytettyjä sonneja. Suurin osa suomalaisista navetoista on parsinavettoja, joissa lehmä on suurimman osan vuodesta kahlittuna lyhytparteen, näin ollen ei siis pysty liikkumaan lähes lainkaan.
Vuonna 2006 tuli voimaan asetus lehmien pakollisesta ulospääsystä, joka edellyttää, että nauta pääsee kesällä vähintään 60 päivänä laitumelle. Tästä asetuksesta voidaan kuitenkin luistaa erityisluvalla, ja myös lyhytparteen kahlittua nautaa voidaan pitää ympärivuotisesti sisällä.

Ongelmat tehomaatiloilla ei ole ainoastaan tilojen ahtaus, vaan myös liian pitkälle viety jalostus. 70-luvulla huippulehmä lypsi 4000 litraa vuodessa, nykyään se lypsää 16 000 litraa per vuosi. Keskimäärin lehmä tuottaa 8000 litraa maitoa vuodessa. Samassa ajassa lehmien paino on lisääntynyt noin 100 kiloa, mutta niiden nivelet eivät ole kehittyneet samaan tahtiin kantamaan painavaa kehoa.
Vaikka Suomen karjatilojen olot ovat paljon paremmat kuin esimerkiksi Jenkeissä, niin itse olen vahvasti sitä mieltä, että täälläkin ollaan kovaa vauhtia menossa samaan suuntaan...

Amerikkalaiset karjatilat ovat jättimäisiä, yhdellä tilalla voi olla jopa kymmeniätuhansia lehmiä. Lehmät tehosyötetään 14 kuukaudessa teuraskasvuisiksi. Lehmille syötetään maissia, jotta ne kasvaisivat mahdollisimman nopeasti. Lehmän ruuansulatus on tarkoitettu ruoholle, ei maissille. Jotta lehmä kestäisi tämän vieraan ruokavalion, sille syötetään antibiootteja, jottei se kuolisi ennen kuin on tarpeeksi kookas teuraaksi. Hullun lehmän tautihan puhkesi siitä, kun lehmille syötettiin teurasjätettä. Lehmille, jotka ovat kasvissyöjiä! Yhdysvalloissa on myös laillista pumpata lehmiin kasvuhormoneja...



Sikojen olot Suomessa on paljon huonommat, kuin lehmien. Joka vuosi kotimaassamme teurastetaan yli kaksi miljoonaa sikaa. Tuotanto perustuu tehdasmaiseen tuotantoketjuun, jossa tilat ovat erikoistuneet eri kasvatusvaiheisiin. Emakkosikaloissa tuotetaan porsaita lihasikaloille. Emakoiden tehtävänä on tuottaa mahdollisimman paljon porsaita. Niitä pidetään ahtaissa porsimishäkeissä kovalla betonilattialla. Porsittuaan ne pyritään tiineyttämään mahdollisimman nopeasti, yleensä noin viiden kuukauden välein.
Synnyttyään porsaat kastroidaan ilman kivunlievitystä, kulmahampaat katkaistaan ja korvat lovetaan. Ne porsaat, jotka selviävät hengissä ja ruhjoutumatta stressaantuneen emonsa alta, siirretään kuukauden ikäisinä lihasikalaan. Siellä niitä kasvatetaan betonipohjaisissa, virikkeettömissä karsinoissa, joissa on noin kymmenen sikaa kerrallaan. Satakiloisella sialla on tilaa eläinsuojelulain mukaan 0.65 neliömetriä, joka on vähemmän kuin yksi sanomalehden aukeama!
Karuissa oloissa älykkäät eläimet turhautuvat ja purkavat stressiään aggressiivisesti lajitovereihinsa. Kun eläin lopulta viedään teuraaksi, on se joutunut jo pitkään makaamaan omassa ulosteessaan. Tästä on onnellinen elämä kaukana!


Tähän asti itse olen suosinut "valkoista lihaa", broileria, mutta kirjaa luettuani sitä tajusi, ettei broilerin popsiminen ole sen eettisempää, kuin punaisen lihan syönti. Suomessa kasvatetut linnut ovat alun perin Skotlannista tuotuja hybridejä, jotka ovat jalostettu äärimmäisen nopeakasvuisiksi ja raskasrakenteisiksi.
Tällaisen hybridin elämä alkaa keinotekoisessa hautomossa, josta kuoriutumisen jälkeen yhden päivän ikäiset tiput siirretään jatkokasvattamoon broileritilalle. Linnut kasvatetaan lattialla, 15000- 20000 linnun jättimäisissä halleissa. Näissä halleissa hybriditipu elää koko elämänsä, eli sen 34-38 päivää. Siinä ajassa broileri kasvaa muutaman gramman untuvikosta lähes kahden kilon painoiseksi linnuksi. Luonnossa kanan elinikä on noin kuusi vuotta...

Hybridibroilerit on jalostettu kasvamaan äärimmäisen nopeasti. Lihasmassan lisääntyessä sydän, keuhkot ja jalkojen luut eivät ehdi kehittyä tarpeeksi nopeasti, joten suurin osa näistä linnuista elää koko elämänsä kroonisessa kivussa.
Hallit ovat koko ajan valaistuja, lukuun ottamatta puolesta tunnista viiteen tuntiin, jona aikana linnut "nukkuvat". Jatkuva hallien valaistus takaa sen, että linnut söisivät mahdollisimman paljon ja kasvavat nopeammin. Emoiksi tarkoitettuja lintuja sen sijaan pidetään jatkuvassa nälässä. Jalostuksesta johtuvan loputtoman ruokahalun vuoksi linnut kasvaisivat liian nopeasti ja olisivat liian sairaita tullessaan sukukypsiksi.
Kasvatushalleissa ei käytetä orsia eikä muita virikkeitä, jotka vähentäisivät lintujen stressiä ja turhautumista.

34-38 päivän ikäisinä linnut viedään teuraaksi. Suomessa broileri kasvatetaan ns. kertakäyttömenetelmällä eli kaikki linnut viedään teurastamolle samaan aikaan. Kuljetusten aikana laatikoiden ulkopuolelle jääneet jalat ja siivet hankautuvat monesti irti.
Teurastamolla ruhjoutuneet broilerit ripustetaan roikkumaan jaloistaan teurastuslinjalle, minkä jälkeen se tainnutetaan upottamalla pää veteen, johon on johdettu sähköä tai hiilidioksidia.
Seuraava etappi on verenlasku, jossa kaksi sirkkelinterää leikkaavat linnun kaulavaltimon auki. Joskus, kun lintu nostelee päätään roikkuessaan koukuista, se saattaa väistää tainnutuksen ja verenlaskun. Tällöin seuraava etappi on kuumavesikalttauskone, joka kynii, kuorii ja kiehauttaa linnun elävältä.


Jos ihmiset ottaisivat selvää, miten liha päätyy heidän lautaselleen, he tuskin jaksaisivat nostaa meteliä siitä, että einesruokaan oli naudanlihan sijaan laitettu hevosenlihaa! Kaikin puolin hevosenlihan syöminen on paljon eettisempää, kuin naudan- tai sianlihan syöminen. Hevonen ei Suomessa ole ruokakarjaa, joten teuraaksi päädyttyään se on ehtinyt viettää paljon onnellisemman ja luonnollisemman elämän, kuin esimerkiksi sika.


Seuraavan kerran kun ajattelit kauhistella mahdollista hevosenlihaa ruuassasi tai sitä, miten jossain päin maailmaa otetaan kiinni VAPAINA eläviä kulkukoiria ja tehdään ruuaksi, niin mieti miten se kinkku sinun joulupöytääsi on päätynyt... 



P.S Myrikan Luutakomero löytyy nyt myös FACEBOOKISTA! :)

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Lazy Summer

Hengissä ollaan, vaikken vähään aikaan olekaan postaillut mitään. Paljon on tulevia kirjoituksia kehitteillä, mutta aina kun on pitänyt istua aloilleen ja kirjoitella postausta, on huomioni vienyt jokin muu ja kirjoittaminen jäi... Noh, nyt koitan ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada jotain aikaiseksi.

Kesä on mennyt vähän turhan nopeasti enkä ole saanut juuri mitään aikaiseksi. Olin suunnitellut tekeväni yhtä ja toista kesän aikana, mistä ikävä kyllä juuri mikään ei ole vielä toteutunut. Noh, on tässä vielä noin kolme viikkoa aikaa, ennen kuin koulu alkaa... ;) Yksi mistä olen tyytyväinen, on että saatiin makkari lähestulkoon kuntoon, niinkuin olin suunnitellutkin. Laitan kuvia "uudesta" makkarista tässä joskus.

Kesäkuussa en tehnyt juuri muuta, kuin laiskottelin, mutta annoin sen itselleni anteeksi. Kevään valtaisan ressimäärän takia olin mielestäni ansainnut kuukauden laiskottelun. ;)
Ensimmäinen varsinainen "lomamatka" oli heinäkuun alussa, kun suuntasimme viikoksi Forssaan. 
Siellä ollessamme kävimme muunmuassa Liesjärvellä, alunperin tarkoituksena lähteä soutelemaan, mutta paikalle päästyämme taivas repesi ja alkoi satamaan kaatamalla. Loppuviikosta kävimme Hämeenlinnassa katsastamassa vankilamuseon ja Hämeen Linnan sekä pysähdyimme Aulangolla.

Liesjärvi





Jonkun entisen vangin itsetekemät pelikortit

Linnan ovet oli todella matalia, lieneekö ennen ihmiset olleet lyhyempiä, kuin nykyään...




Kotona olemme muutamina iltoina Arin kanssa ajelleet Tampereella ja tässä lähistöllä ja etsineet mielenkiintoisia paikkoja, joissa käydä kuvaamassa. Yllättävän paljon mielenkiintoisia kohteita löytyy, kun vaan pitää silmät, ja korvatkin, auki.


Eilen oltiin kahden ystävämme kanssa retkeilemässä Vesilahdella, josta toinen heistä on kotoisin. Matkalla pysähdyimme rautakautisella kalmistolla. Kovin lähelle kalmistoa emme päässeet, sillä koko alue oli aidattu lampaille. ;)



Retkemme todellinen määränpää oli Tuhnuvuori. Oli melkoisen mahtavaa kävellä samalla seudulla, jossa muinainen pakanapäällikkö, Kirmukarmu, on elänyt.



Kirmukarmun uskotaan eläneen jo kauan ennen Matti Kurkea, ehkä jopa jo 1200-luvun alussa. Jo pienenä Kirmukarmu herätti kyvyillään ihailua muissa. Ankarassa kodissaan hän kasvoi rohkeaksi ja taitavaksi soturiksi - pakanapäälliköksi.
Kerrotaan, että hän vainosi ja inhosi Vesilahden ensimmäistä kristinuskon levittäjää, Hunnun Herraa. Kirmukarmun sanotaan kiduttaneen Hunnun Herraa eri tavoin. Hän muunmuassa sitoi hänet puuhun, jotta Hunnun Herra nääntyisi nälkään. Jotenkin hän selvisi siitä, mutta Kirmukarmu otti hänet pian kiinni ja katkoi tältä kädet. Kirmukarmun onnistui lopulta tuhota hänet.
Jotkin tarinat kertovat, että Kirmukarmu pettyi jumaliinsa Novgorodin retkillään ja kääntyneen vastahakoisesti kristinuskoon...
Kävimme retkemme päätteeksi katsomassa Kirmukarmun hauta-aluetta, jonka päällä sijaitsee Vesilahden nuorisotalo.

Vastapäätä Tuhnuvuorta, itäpuolella, sijaitsee Hulluvuori. Hunnun Herra haudattiin salaisesti jonnekkin Hulluvuoren maastoon, jonka vuoksi paikkaa on joksus myös kujtsuttu Hunnun Herran kallioksi.

Tuhnuvuorestakin on paljon tarinoita. On kerrottu, että nykyisten asukkaiden saavuttua Vesilahdelle, entiset asukkaat, jättiläiset, pakenivat Tuhnuvuorelle. Kalastajat ovat kertoneet, että Tuhnuvuoren päällä on nähty päätön mies, joka heilutteli käsiään ja heitteli suuria kiviä järveen.
Kerrotaan myös, että Klaus Kurki hukuttautui ajamalla vankkureillaan Tuhnuvuoren jyrkänteeltä alas surmattuaan vaimonsa, Elinan. Kirsti seurasi perässä. Sanotaan, että aurinkoisella säällä saattaa nähdä Kurjen kiesien kimaltelevan järven pohjasta...




Suunnittelimme ystäviemme kanssa yöpyvämme Tuhnuvuorella joku viikonloppu, ennen kuin koulut alkavat. Veneellä pääsemme katsomaan aluetta paremmin.


Olen kuluneen viikon aikana pitkästä aikaa yrittänyt herätellä piirustustaitojani. Sen huomaa heti, kun on jonkin aikaa piirtämättä, niin kädenjälki ei ole sellaista, mitä haluaisi. Nyt haaveilen uusista pastelliliiduista sekä öljypastelleista. Pitäisi myös löytää edullisia A3-kokoisia taulunkehyksiä, jotta saisi parhaita töitä seinälle...





P.S Otin myös uuden tatuoinnin ;)


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Arvonnan voittaja!

Arvonnan voittaja on nyt ratkennut. Pahoittelut, etten saanut tätä nettiin jo lauantaina, olin mukamas kiireinen. ;)

Arvonnan suoritin Random.org -sivustolla.
Syötin arvontaan osallistuneet siinä järjestyksessä, kun olivat kommenteissa.


Ja arvonnan voitti...


... Leena! Onnea! :) Laitan voittajalle sähköpostia tämän päivän aikana.