torstai 17. tammikuuta 2013

Pvä 6 ja pvä 7: Ystäväni ja mielimusiikkini

Kuudennenkin päivän aihepostaus tulee nyt myöhässä. Koulun jälkeen on aina paljon muuta tekemistä, ettei välttämättä ehdi blogia päivittään. (Lue: makaan sohvalla "pikkupäikkäreillä")
Tänään onkin ollut "vapaapäivä", koska mun ei tarvitse suorittaa yleisaineita, joten on aikaa päivitellä blogia.

Yhdistän eilisen ja tämän päivän aiheet tähän samaan viestiin, koska en halua tehdä kahta erillistä postausta.

Kuudennen päivän aihe oli ystävät. (En julkaise ystävistäni kuvia, koska suurin osa heistä on toivonut, etten laita heidän kuviaan tänne) En muista milloin viimeksi elämässäni olisi ollut näin paljon ystäviä ja kavereita, mitä minulla on tällähetkellä. On uusia ystäviä sekä "vanhoja", jotka olen tuntenut vuosikausia.

Vuosia sitten riitaannuin rakkaimpien ystävieni kanssa. Kun on menettänyt jotain tärkeää, sitä oppii arvostamaan paljon enemmän... Tuolloin elin yksinäisintä aikaa elämässäni.
Tutustuin uusiin ihmisiin, tein vääriä valintoja, olin lähellä pilata koko elämäni. Ympärilläni oli ihmisiä, mutta kukaan heistä ei voinut korvata menettämiäni ystäviä. Mukauduin heidän elämäntyyliinsä ja pyrin muuttamaan itseäni heidänlaisekseen. Olin joku muu, en oma itseni. En sano, että kaikki olisi tuolloin ollut kurjaa, minä vain en ollut oma itseni uudessa seurassa. Olin kuin vieras omassa kehossani...

En muista kuluiko kolme vai kaksi vuotta, kun olimme jälleen puheväleissä vanhojen ystävieni kanssa. Vietimme silloin tällöin iltoja yhdessä ja pikkuhiljaa välimme alkoi korjaantua. Vei oman aikansa, että ystävyyssuhteemme oli ns. "palautunut normaaliksi", sillä riidellessämme sanoimme asioita, joita ei halua kuulla ystävän suusta. Ihmistä, jonka tunnet kuin omat taskusi, on helppo loukata... Itse olen todella paha suustani, kun hermostun.
Ystäväni olivat muuttaneet vuosien saatossa Tampereelle, joten teki ihan hyvää päästä välillä pois siitä pienestä ankeasta kylästä, Loimaalta. Vanhan ystäväni kautta tutustuin Ariin.

Muutin Tampereelle ja tutustuin uusiin ihmisiin ja sain kaksi uutta hyvää ystävää. Vaikka en ole heitä tuntenut kuin kolmisen vuotta, niin tuntuu kuin olisin tuntenut heidät aina.
En enää ikinä halua kadottaa tai muuttaa itseäni, niinkuin aikaisemmin. Ystäväni hyväksyvät minut tälläisenä hihhulina, mikä olen. :)

Seitsemännen päivän aihe on mielimusiikki. Olen aika moniruokainen musiikin suhteen, enkä osaa sanoa vain yhtä suosikkibändiä. On monia orkestereita, joilla on monta hyvää kappaletta, mutta myös niitä uskomattoman huonoja, jotka saa korvat vuotamaan verta.

Yläasteelta asti olen kuunellut Sex Pistolsia, joten se on yksi suosikeistani. En vain jaksa ikinä kyllästyä heidän kappaleisiinsa.


Lacrimosa on yksi ehdottomia lemppareita. Vaikka sanoista en mitään ymmärräkään, niin tykkään tästä silti paljon.


Inkubus Sukkubus on yksi vanhimmista suosikeistani.


Autumnin Summers End ja When Lust evokes the curse -albumit on ollut kuuntelulistallani vuosia. Jos ette ole ennen tutustuneet kyseisen orkesterin tuotantoon, niin suosittelen lämpimästi.


Rob Zombie, tarvitseeko tästä muuta manitakkaan? ;D


Korpiklaani on uusimpia suosikeitani. Ihan koko tuotantoon en vielä ole tutustunut, mutta Ukon wacka levy on ollut kovassa soitossa.

Tuossa ei ole kuin muutama suosikeistani. Menisi ikä ja terveys, jos lähtisin kaikki lempparini listaamaan... On myös paljon sellaisia orkestereita ja kappaleita, joita tykkään kuunnella vain tietyissä fiiliksissä. Esimerkiksi ysärihittejä ei tule muuten kuunneltua, mutta kavereiden kanssa iltaa istuessa emme juuri muuta kuuntelekaan. ;)

Ehdoton suosikkikappaleeni siivotessa son tämä:


Oh Fortuna saa aina kylmät väreet kulkemaan, uskomattoman voimakasta musiikkia!


2 kommenttia:

  1. - Siu pitää ajastaa postaukset ni ei tuu myöhässä :D. Mie ku oon noita valmiiksi kirjotellu ni laitoin ajastuksen, että millo ilmestyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii pitäs joo, mut alkuperäsenä tarkotuksena oli et tulee postaus/pvä. :D Viikonloppuna joitain kirjottelinkin valmiiksi, mut nyt viikolla "ei oo ehtiny". :D On niin kiire laikotella pitkän koulupäivän jälkeen ;D

      Poista

Jätäthän käynnistäsi muiston! :)