keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Pvä 9: Rakkauden määritelmä

Yhdeksännen päivähaasteen aihe on rakkaus ja sen määritelmä. Itse olen sitä mieltä, että rakkaus on sitä, että hyväksyy toisen vikoineen päivineen ja toiseen luottamista. Rakkaus on toisen kunnioittamista ja sitä, että vilpittömästi haluaa toiselle pelkkää hyvää.

Vaikka rakastat eritavalla ystäviäsi, lemmikkiäsi ja puolisoasi, niin kaikessa on pohjana toisen kunnioitus ja luottaminen. En usko, että voit rakastaa toista, jos et kunnioita tätä ja luota häneen.
Uskon myös vahvasti siihen, että sinun on rakastettava itseäsi ensin, jotta kykenet rakastamaan muita...

Google kuvahaku


Rakkauden analysointia lasten suusta:

MIKÄ ON TARPEEN RAKKAUDESSA?
-Täytyy tietää, kuinka kirjoitetaan shekkejä. Koska vaikka olis tonneittain
rakkautta, niin silti saat hirveesti laskuja. (Anni 9 v.) 

ONKO PAREMPI OLLA SINKKU VAI MENNÄ NAIMISIIN?
-Tytöille on parempaa olla sinkku, mutta ei pojille. Pojat tarvii jonkun
siivoamaan niitten jälkiä! (Linda 9 v.)

KUINKA SAAT RAKKAUDEN KESTÄMÄÄN?
-Vietä enin aika rakastaen, etkä mene töihin ollenkaan. (Tomi 7 v.)
-Älä unohda vaimon nimeä.Se aiheuttaa rakkaudessa sekasotkun. (Roope 8 v.)
-Ole hyvä suutelija. Sillon vaimo voi unohtaa, ettet koskaan vie roskia ulos.
(Risto 8 v.)

MITEN PÄÄTTÄÄ KOSKA MENNÄ NAIMISIIN?
-Ekana täytyy löytää joku joka tykkää samoista asioista ku
itte. Jos esimerkiks tykkää jalkapallosta, täytyy löytää vaimo joka
tuo chipsejä ja kaljaa"
(Alain 10v)

MITÄ TULISI TEHDÄ ETTÄ AVIOLIITOSTA TULISI HYVÄ?
No vaimoille täytyy sanoo et ne on kauniita. Myös
sillon vaik ne näyttäs pakettiautoilta"
(Richard 10v)
(Tästä pojasta tulee joskus hyvä vaimo jollekin! :D)

MIKÄ SAA KAKSI IHMISTÄ
RAKASTUMAAN TOISIINSA?
-Kukaan ei tiedä, että
miksi niin tapahtuu, mutta kuulin, että sillä on
jotain tekemistä miltä sinä haiset. Siksi parfyymit ja deodorantit
ovat niin suosittuja. (Jan, 9)
-Silloin, kun rakastutaan, luvataan, ettei riidellä koskaan. Mutta tytöt rikkovat lupauksen aina. He suuttuvat heti, kun mies vetää kännit. - Dan, 7 v
-Kun sydän lyö nopeammin ja kasvot tulevat punaisiksi, niin on rakastunut.
(Marta 6v)
-Rakkautta on silloin kun näkee jonkun, mutta se tuntuukin mahassa.
(Sofia 5v)
-Rakkaus tulee etelärinteeltä, ja juuri siksi sinne on kasvanut puita.
(Joel 5v)
-Rakkaus tuntuu jaloissa. Ne kävelee sinne päin johon on rakastunut.
(Matias 6v)

 -Ei kirkossa tarvitse mennä naimisiin. Naimisiin voi mennä sosiaalitoimistossa. Tai voi muuttaa yhteen niin että ei kerro kenellekkään. Tärkeintä on, että itse tietää sen.
(Nina 6v)
 -Avioliitto on melkein sama kui9n että mennään naimisiin. Erona on se, ettei pidetä mekkoa päällä. (Sara7v
.Kun mennään naimisiin, ei saa nauraa. Eikä myöskään saa sanoa ei.
-Catherine 5v
.Ei ole varmaa, että haluaa mennä kenen tahansa kanssa naimisiin. Ei sekään ole varmaa, että haluaa riisuutua.
-Linn 7v

-Jos kestää yhdessä 65 vuotta, saa kultamitalin. Silloin vietetään kultahäitä ja juodaan ja pidetään hauskaa. Jos eroaa, saa vain pari rautamöykkyä.
-Kåre 6v
Naisilla ja miehillä on erilainen luonne: naiset pitää kauniista ja miehet discosta.
(Aada 6v)
-Sydän on niin kuin ruumiin pääkaupunki
(Marie 6v)
-Lapset ja vaimot on tärkeitä ihmiselle. Miehet pitää niistä.
(Erik 6v)
-Anoppi on isoäiti, joka ei ole kyseisen henkilön äiti
(Hanne6v)
-Anoppi on sen äiti, joka menee naimisiin vieraan perheen kanssa
(Victoria 7v)
-Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa (Pål 7v)
-Anoppi on nainen, joka ei suhtaudu kovin juhlallisesti toisten tunteisiin
(Gustav 7v)
-Anoppi on sellainen, joka on toisen osapuolen äiti. Hän on naimisissa apen kanssa ja hänellä on poika, jonka nimi on Lanko
(Tim 6v)

(Tiedän, tämäkin tuli myöhässä... Ei ole joka pvä aikaa tehdä näitä, mutta koitan silti huomenna saada kymmenennen pvän tehtyä)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pvä 8: Uskomukseni

Taas vähän viivästy tämä kahdeksannen päivän postaus... Noh, parempi myöhään kun ei millonkaan. Huomenna teen nuo kolme muuta puuttuvaa postausta. Huomenna on taas vapaapäivä, joten mulla on aikaa tehdä postauksia.

Tämän päivän aiheena on uskomukseni. Tämä blogi aika hyvin kertoo uskonnostani, mutta kerrottakoon silti hieman tarkemmin uskomuksistani ja mihin kaikkeen loppupeleissä uskon...

Uskon, että kaikki tässä maailmankaikkudessa koostuu samasta Energiasta, Akashasta (välillä kutsun tätä myös Jumalalliseksi energiaksi). Tämä energia on persoonatonta ja tämän energian kanssa työskennellään muunmuassa rituaaleissa. Tämä Energia on jakautunut kahtia, muodostaen kaksi vastakohtaa - Jumalattaren ja Jumalan. Vastakohdilla ei tarkoiteta hyvää ja pahaa, vaan feminiinistä ja maskuliinista. Jumalattarella ja Jumalalla on useita ilmenemismuotoja, mutta silti on vain Yksi Jumalatar ja yksi Jumala. Jossain kirjassa joksus oli vertauskuvana käytetty peilipalloa: peilipallon jokaisessa pikkupeilissä näkyy erilainen kuvajainen, mutta silti peilipalloja on vain yksi. Luin tuon vertauskuvan reilu kymmenen vuotta sitten, mutta se on jäänyt hyvin mieleeni.

Google kuvahaku

Minulle kaikki elämä on samanarvoista; toinen ei ole toista korkeammalla enkä koe että ihminen olisi luonnon yläpuolella. Tämän takia pyrin kunnioittamaan elämää kaikessa sen muodossa. Uskon, että jokaisella elämänmuodolla on sielunsa. (Okei, myönnetään, kesäsin tapan hyttysiä, jos ne tulee iholle... ) Luonto on minulle pyhä ja koen jumaluudet luonnossa läsnäolevana, käsinkosketeltaviksi.
Uskon myös luonnonhenkiin.

Google kuvahaku

En halua uskoa, että vain maapallolla olisi älyllistä elämää. Olen aina uskonut, että "me emme ole yksin". Mielestäni on ehkä jopa typerä ajatella, että loputtomassa universumissa vain Telluksella olisi älyllistä elämää... Uskonko tarinoihin sieppauksista? En ja juu. Olen aikanani paljonkin lukenut ihmisten näköhavainnoista UFOihin sekä sieppaustarinoita. Jotkut tarinat ovat ihan uskottavia, mutta suurin osa niistä on vain huomionhakuisten ihmisten epätoivoisia yrityksiä saada huomiota.
Oikeasti, miksi ulkoavaruuden muut asukit haluaisivat tuhlata aikansa siihen, että työntelevät esineitä ihmisten takapuoliin??

Google kuvahaku

Uskon myös aaveisiin, sekä jälleensyntymään. Uskon, että kuoleman jälkeen palaamme Äiti Maan luokse Tuonpuoleiseen (käytän myös nimityksiä Kesänmaa, Tuonela, Kuolleiden Valtakunta...), josta aikanamme jatkamme matkaa uudelleensyntymään. En ole ikinä uskonut, että kuolema olisi lopullista ja että meillä, tai millään elävällä olisi vain yksi elämä. Johan sen huomaa luonnonkiertokulustakin, että vaikka syksyllä luonto kuolee, niin se palaa täyteen kukoistukseena kevään tullen.
Joskus joku on kysynyt, että jos kerran uskon jälleensyntymään, niin miten voit uskoa aaveisiin. Tämän olen selittänyt sillä, että aaveet ovat eläimen tai ihmisen henkiä, jotka ovat kuoleman ja jälleensyntymän "välimaastossa", eli ei vielä jatkanut matkaansa jälleensyntymään. Uskon, että aikaa kuoleman ja jälleensyntymän välillä saattaa kulua vuosia, satoja ellei jopa tuhansia, ennen kuin olemme "valmiita" jatkamaan matkaa jälleensyntymään. Tuonpuoleinen, Kesänmaa, Kuolleiden valtakunta, miten ikinä haluatkaan sitä kutsua, on ihmisille mysteeri ja uskon että sellaisena se tulee aina pysymäänkin, sillä uudelleensyntyneellä sielulla ei ole muistikuvia tästä paikasta.

Google kuvahaku




torstai 17. tammikuuta 2013

Kyselyä

Olen hämmästynyt, blogini on kerännyt 60 lukijaa. Reilu puoli vuotta sitten, kun alotin tämän blogin kirjoittamisen, en odottanut että lukijoita kertyisi, joten tämä on todella positiivinen yllätys. :)

Tiedustelisinkin nyt Teiltä, että onko teillä jotain toiveita, mistä aiheista haluaisitte minun kirjoittavan? Tuohon sivupalkkiin olen kerännyt joitain tulevia aiheita, mutta olisi kiva kuulla myös lukijoiden toiveita.

Lisäksi, jos sinulla on mielessä jokin kysymys minusta, noituudesta tms, niin kysy rohkeasti. Jos kysymyksiä kertyy, niin teen vastauspostauksen jossain vaiheessa.

Toivottavasti viihdytte blogini parissa jatkossakin! :)

Pvä 6 ja pvä 7: Ystäväni ja mielimusiikkini

Kuudennenkin päivän aihepostaus tulee nyt myöhässä. Koulun jälkeen on aina paljon muuta tekemistä, ettei välttämättä ehdi blogia päivittään. (Lue: makaan sohvalla "pikkupäikkäreillä")
Tänään onkin ollut "vapaapäivä", koska mun ei tarvitse suorittaa yleisaineita, joten on aikaa päivitellä blogia.

Yhdistän eilisen ja tämän päivän aiheet tähän samaan viestiin, koska en halua tehdä kahta erillistä postausta.

Kuudennen päivän aihe oli ystävät. (En julkaise ystävistäni kuvia, koska suurin osa heistä on toivonut, etten laita heidän kuviaan tänne) En muista milloin viimeksi elämässäni olisi ollut näin paljon ystäviä ja kavereita, mitä minulla on tällähetkellä. On uusia ystäviä sekä "vanhoja", jotka olen tuntenut vuosikausia.

Vuosia sitten riitaannuin rakkaimpien ystävieni kanssa. Kun on menettänyt jotain tärkeää, sitä oppii arvostamaan paljon enemmän... Tuolloin elin yksinäisintä aikaa elämässäni.
Tutustuin uusiin ihmisiin, tein vääriä valintoja, olin lähellä pilata koko elämäni. Ympärilläni oli ihmisiä, mutta kukaan heistä ei voinut korvata menettämiäni ystäviä. Mukauduin heidän elämäntyyliinsä ja pyrin muuttamaan itseäni heidänlaisekseen. Olin joku muu, en oma itseni. En sano, että kaikki olisi tuolloin ollut kurjaa, minä vain en ollut oma itseni uudessa seurassa. Olin kuin vieras omassa kehossani...

En muista kuluiko kolme vai kaksi vuotta, kun olimme jälleen puheväleissä vanhojen ystävieni kanssa. Vietimme silloin tällöin iltoja yhdessä ja pikkuhiljaa välimme alkoi korjaantua. Vei oman aikansa, että ystävyyssuhteemme oli ns. "palautunut normaaliksi", sillä riidellessämme sanoimme asioita, joita ei halua kuulla ystävän suusta. Ihmistä, jonka tunnet kuin omat taskusi, on helppo loukata... Itse olen todella paha suustani, kun hermostun.
Ystäväni olivat muuttaneet vuosien saatossa Tampereelle, joten teki ihan hyvää päästä välillä pois siitä pienestä ankeasta kylästä, Loimaalta. Vanhan ystäväni kautta tutustuin Ariin.

Muutin Tampereelle ja tutustuin uusiin ihmisiin ja sain kaksi uutta hyvää ystävää. Vaikka en ole heitä tuntenut kuin kolmisen vuotta, niin tuntuu kuin olisin tuntenut heidät aina.
En enää ikinä halua kadottaa tai muuttaa itseäni, niinkuin aikaisemmin. Ystäväni hyväksyvät minut tälläisenä hihhulina, mikä olen. :)

Seitsemännen päivän aihe on mielimusiikki. Olen aika moniruokainen musiikin suhteen, enkä osaa sanoa vain yhtä suosikkibändiä. On monia orkestereita, joilla on monta hyvää kappaletta, mutta myös niitä uskomattoman huonoja, jotka saa korvat vuotamaan verta.

Yläasteelta asti olen kuunellut Sex Pistolsia, joten se on yksi suosikeistani. En vain jaksa ikinä kyllästyä heidän kappaleisiinsa.


Lacrimosa on yksi ehdottomia lemppareita. Vaikka sanoista en mitään ymmärräkään, niin tykkään tästä silti paljon.


Inkubus Sukkubus on yksi vanhimmista suosikeistani.


Autumnin Summers End ja When Lust evokes the curse -albumit on ollut kuuntelulistallani vuosia. Jos ette ole ennen tutustuneet kyseisen orkesterin tuotantoon, niin suosittelen lämpimästi.


Rob Zombie, tarvitseeko tästä muuta manitakkaan? ;D


Korpiklaani on uusimpia suosikeitani. Ihan koko tuotantoon en vielä ole tutustunut, mutta Ukon wacka levy on ollut kovassa soitossa.

Tuossa ei ole kuin muutama suosikeistani. Menisi ikä ja terveys, jos lähtisin kaikki lempparini listaamaan... On myös paljon sellaisia orkestereita ja kappaleita, joita tykkään kuunnella vain tietyissä fiiliksissä. Esimerkiksi ysärihittejä ei tule muuten kuunneltua, mutta kavereiden kanssa iltaa istuessa emme juuri muuta kuuntelekaan. ;)

Ehdoton suosikkikappaleeni siivotessa son tämä:


Oh Fortuna saa aina kylmät väreet kulkemaan, uskomattoman voimakasta musiikkia!


tiistai 15. tammikuuta 2013

Pvä 5: Harrastukseni

Tämä on ensimmäinen vuosi vuosikausiin, kun mulla on oikeita harrastuksia. Ensimmäinen "oikea" harrastus mulla oli ala-asteella, kun pelasin koripalloa (!!) vuoden verran. Vihasin tuota lajia, mutta pelasin sitä, koska bestiksenikin pelasi... Lopetin koripallon, koska kiinnostus ei enää riittänyt ja seuraavan kerran harrastin jotain "oikeasti" seiskaluokalla, kun kävin vähän aikaa judossa. Senkin lopetin kesken juuri ennen ensimmäistä vyökoetta. Sen jälkeen on ollut suhteellisen hiljaista harrastuspuolella.
Loimaalla asuessani kävin vähän aikaa itämaisessa tanssissa, mutta sekin loppui, enkä ilmottautunut jatkokurssille...

Tänä vuonna olenkin ollut aktiivinen ja ilmottautunut usealle työväenopiston kurssille. Viime perjantaina alkoi kuntotanssi, joka oli aivan mahtavaa! Toki hyppelyt ja pomppelut olivat hankalia tuolla hermovikaisella jalallani, varsinkin kun mulla ei ollut sisätossuja... Ensi kerraksi hommaan lenkkarit jalkaan, jotta olisi edes vähän tukea tuolla hermottomalla koivella. Hätätapauksessa teippaan sen kunnolla, ettei pääse nilkka muljumaan. Hätä keinot keksii.

Tänään puolestaan jatkui Suomen muinaisusko -kurssi, jolla kävin jo viime vuoden puolellakin. Olin tosin niin myöhään kotona, että jätin tämän päivän kurssin väliin. (Inhottavia nämä pitkät koulumatkat ja busseilla suhailu).
Ensi lauantaina alkaa itselleni täysin uusi laji; kundaliinijooga meditoiden. Olen kerran aikasemmin käynyt joogaamassa ja tykkäsin siitä todella paljon, joten odotan innolla tätä uutta kurssia. Jooga on joka lauantaiaamu koko kevätkauden, kesäksi ajattelin ilmottautua joillekin muille jumppa/jooga -kursseille. En voisi keksiä parempaa tapaa aloittaa viikonloppu, kuin käydä joogaamassa aamukymmeneltä. :)

Google kuvahaku

Kolmas kurssi joka alkaa, on keltti- ja pakanajuhlat -kurssi. Tämä kurssi on Imbolcina, ja kestää kuusi tuntia. Tuona päivänä täytyy jättää jooga väliin, mutta haitanneeko tuo yksi kerta. Vaikka pakanalliset perinteet onkin minulle tuttuja, niin silti halusin osallistua tälle kurssille. En tiedä onko luennoitsija itse pakana, vai ei. Mielenkiinnolla odotan, mitä kurssilla kerrotaan.

Kaiken tämän harrastelun ohella, olen lopettanut punaisen lihan syönin, sekä tupakoinnin. Tupakan tilalla polttelen sähkötupakkaa, silloin tällöin sorrun oikeeseen tupakkaan, mutta omaa askia en ole ostanut uuden vuoden jälkeen, enkä osta. Ehkäpä vuosi 2013 on vihdoinkin se vuosi, kun Myrika aloittaa oikeasti terveet elämäntavat. ;)

Mutta, takaisin harrastuksiin. Noiden "oikeiden" harrastusten ohella harrastan myös piirtämistä sekä valokuvaamista. Erityisesti olen ihastunut makrokuvaamiseen. Peruspokkarillani eka kerran tutustuin tähän makro-ominaisuuteen, ja voi ehkä sanoa että jopa koukutuin.


Räpsin makrokuvia jatkuvasti ja kirosin surkeaa kameraani, koska sillä oli mahdoton saada hyviä makrokuvia. Syksyllä pitkäaikainen haaveeni täyttyi ja sain järjestelmäkameran! Vielä kun saisin kameraan makroputken, olisin ehkä maailman onnellisin Myrika.


Olen myös kiinnostunut henkilökuvista, ja olenkin ottanut ystävästäni muutaman onnistuneen otoksen. Toki nekin kuvat, jotka mielestäni on onnistuneita, oli ne kaikkein "taiteellisimmat", ei niin normaalit henkilökuvat. Ainoa huono puoli näissä henkilökuvaustilanteissa oli, kun en osaa "käskyttää" malliani... :D


hanteellisin kuvauskohde mulle olisikin sellainen, joka osaa olla luontevasti kameran edessä, jota ei tarvitse koko ajan "neuvoa". Olenhan vain amatöörikuvaaja, jolla ei ole pienintä haisuakaan oikeanlaisista poseerauksista, valon kulmista tms... (Mutta jos joku haluaa kuvattavaksi, niin minulta löytyy kyllä intoa lähteä kuvaileen. Harjoitus tekee mestarin, sanotaan ;)

Pvä 4: Rakkauteni

Mulla jäikin eilinen päivä välistä, joten kirjotan tuon eilisen päiväpostauksen nyt kumminkin, ettei jää aiheita pois.
Neljännen päivän aiheena on "rakkauteni", ja ajattelinkin kertoa vähän tarkemmin kahdesta suurimmasta rakkaudesta elämässäni: miehestäni Arista sekä koirastani Remusta.

Tapasimme Arin kanssa vuonna 2010 pääsiäisen tienoilla. Ystäväni piti pienet illanistujaiset, johon oli kutsunut myös kaksi muuta kaveriaan. Ari oli näiden kavereiden kaveri ja tuli heidän mukanaan ystäväni luokse istumaan iltaa. Illemmalla suuntasimme baariin ja päädyimme Arin kanssa samaan osoitteeseen yöksi ja seuraavana päivänä vaihdettiin numeroita.

Olin niiiiiin tyylikäs sinä iltana kun Arin kanssa tavattiin ;D

En missään välissä odottanut, että jutusta olisi kehkeytynyt jotain isompaa, mutta niin vain kävi, että jonkin aikaa viestiteltyämme, sovimme että Ari tulisi Loimaalle luokseni.
Hän vietti tämän viikonlopun jälkeen kaikki viikonloput luonani Loimaalla. Virallisesti aloimme seurustella 2.4 2010.

Kuva illalta, jolloin tapasimme

Ensimmäisen kerran tulin Tampereelle viettämään viikonloppua vappuna 2010. Yövyimme silloin ystäviemme luona Hervannassa.

Vappu 2010

En muista milloin Ari vei minut vanhempiensa luokse ekan kerran, mutta se oli joskus noihin samoihin aikoihin...

Suhteemme oli ensimmäisen puolitoista vuotta ns. etäsuhde, sillä tapasimme pääosin vain viikonloppuisin. Ari oli tuolloin opiskelija, itse olin työharjoittelussa ja opiskelemassa.
Lomat ja vapaapäivät Ari vietti luonani Loimaalla, Tampereella aloimme viettää enemmän aikaa Arin muutettua Hervantaan omaan asuntoon.
Kihlauduimme 11.2 2011 ja yhteen muutimme virallisesti 1.9 2012.

Uskon viettäväni Arin kanssa lopun elämääni. Vaikka en varsinaisesti usko ns. sielunkumppanuuteen, mutta jos oikeasti uskoisin, olisi Ari minun sielunkumppanini. Vaikka suhteeseen on mahtunut riitoja, se ei silti ole kaatunut, vaan jopa vahvistunut... Niinhän sitä sanotaan, että rakkaus voittaa vaikeudet. ;)

Joulu 2012


Remusta olenkin jo kertonut TÄÄLLÄ, joten en ala toistamaan itseäni sen enenpää.

Minulla oli nuorempana aina kissoja, enkä koskaan kuvitellut, että joskus itse ottaisin koiran. Remun hankinta oli varsin spontaani päätös, ei lainkaan suunniteltu. Päivääkään en ole katunut tätä päätöstä, enkä tule ikinä katumaan. Rakastan omaa pientä nallemiestäni hiruisen paljon! :)

Vähän tuoreempia kuvajaisia Remusta:

Häntähuiskis





Pikku-Remu ;)







sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pvä 3: Sisarukseni


Sain pikkuveljen syksyllä 1987. Kovin paljoa en muista näistä ensimmäisistä vuosista, koska olin itsekin suhteellisen pieni. En ole vanhemmiltani tiedustellut, että olinko kovinkin mustasukkainen pikkuveljestä...

Lapsena leikimme pääasiassa serkkujemme kanssa. En muista viikonloppuakaan lapsuudesta, ettei joku serkuista olisi ollut meidän luona yökylässä. Serkkuni olivat samaa ikäluokkaa veljeni kanssa, joten minä sain olla leikeissä aina pomo. En halua edes kuvitella, kuinka paljon veljeä ja serkkupoikia on ottanut päähän, kun on ollut pakko leikkiä My little ponya. :D

Leikimme myös paljon veljeni kanssa keskenämme: rakensimme pikkuautoille "ratoja", pelasimme sisäjääkiekkoa, rakensimme kerrossänkyymme majan, pukeuduimme äidin vanhoihin vaatteisiin jne.
Jossain vaiheessa veljenikin halusi laittaa mekon päälle, koska minullakin oli, ja pyysi että häntä kutsuttaisiin Minnaksi. Yhtenä jouluna, kun veli sai ison paketin, hän taputti pakettia tyytyväisenä ja sanoi: "Täällä on mun prinsessapuku!". Voi sitä pettymystä, kun paketista paljastuikin rattikelkka. :D Tästä jaksan muistuttaa veljeä vielä tänä päivänäkin ja välillä kutsun häntä pikku-Minnaksi, niinkuin hän pikkuisena halusi itseään kutsuttavan.

Teini-iässä välimme alkoi kiristyä. Tappelimme jatkuvasti, emme tulleet lainkaan toimeen. Olemme veljeni kanssa todella erilaisia ja teini-iässä kaikki kun on muutenkin niin "vaikeaa", oli hänen kanssaan lähes mahdoton tulla toimeen.
Kun muutin omaan asuntoon, välimme muuttuivat taas. Tulimme todella hyvin juttuun. Tulemme edelleen. Vaikka olemmekin kuin yö ja päivä, niin luotan pikkuveljeeni kuin vuoreen enkä voisi toivoa parempaa pientä veljeä. :)

En ole varma miltä vuodelta kuva on, mutta veikkaan että vuosi on joko -88 tai -89.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Tunnustus


Sain Leenalta A blog with substance tunnustuksen, kiitoksia paljon siitä. :) Tässä pitäisi antaa tunnustus kahdeksalle eteenpäin ja kertoa itsestään kahdeksan asiaa.
Aloitetaan kahdeksalla asialla koskien minua:

- Rakastan muumeja. Tylsinä arki-iltoina saatan tuijottaa useita tunteja vanhoja muumijaksoja.
- Uskom maapallon ulkopuoliseen elämään
- Uskon henkiin (luonnonhenget, haltijat, keijut jne) ja kummituksiin.
- Joskus pureskelen poskiani, niin että poskien sisäpuoli on haavoilla
- Revin kynsieni kynsinauhoja sekä käsistä että jaloista.
- Olen ehkä maailman epäjärjestelmällisin ihminen
- Minua ahdistaa hirveästi jos bussissaa viereeni istuu vieras ihminen
- Rakastan talvea, mutta silti odotan jo innolla kevättä.

Tunnustuksen annan eteenpäin:
Noidan Pöytälaatikko
Talvikettu
My little fantasy world
Graveyard Grotesque
LegoLäskiKummitus
Keijumetsästä
Ravenoaris the Creature of the Night
Korpien kuiske

Pvä 2: Vanhempani


Minulla siis on äiti ja isä (no shit :D) ja he saivat minut, mahtavan esikoisensa, suhteellisen nuorina. Äitini oli 20 ja isä muutaman vuoden vanhempi. Ennen minun syntymääni he asuivat kerrostalossa, mutta ostivat rivitaloasunnon hieman ennen kuin minä synnyin. Tässä rivitaloasunnossa asuimme elämäni ensimmäiset 12 vuotta.
Ollessani 12-13-vuotias aloimme rakentaa omaa taloa. Pääsimme muuttamaan juuri ennen kuin menin seiska luokalle. Sain vihdoinkin oman huoneen! Olin siihen asti jakanut huoneen pikkuveljeni kanssa.

Olen pienestä asti ollut "isin pikkutyttö" ja voisi sanoa, että jopa hieman hemmoteltu. ;) Isä on aina antanut minulle lopulta tahtoni läpi. Muistanpa erän tapahtuman lapsuudesta, kun oltiin kaupassa, enkä saanut yhtä haluamaani pikkuponia. Kiukuttu alkoi kaupassa: "mää halluuuun!" Kotiin päästyämme kiukuttelu jatkui, kunnes isä luovutti ja meni ostamaan tuon haluamani lelun. :D Äiti on aina ollut se, joka on aina ikäänkuin yrittänyt "kiristellä kukkaronnyörejä", etten saisi kaikkea tahtomaani.
Minulla oli todella onnellinen lapsuus ja olin kiltti lapsi. Tosin, kyllä sitä välillä tuli kokeiltua rajoja, mutta ei liikaa. ;) Teini-ikäisenä aloin kapinoida ja halusin erottua massasta. Tällöin otin useasti yhteen varsinkin isän kanssa, joka päättyi lähes aina siihen että minä paiskoin huoneeni ovea ja huudatin vanhempieni vihaamaa musiikkia niin kovalla, että ikkunat helisi.

Vuonna 2004 jouluna, kun olin ekaa kertaa ammattikoulusta valmistumisen jälkeen töissä, ilmoitin vanhemmilleni, että muutan pois kotoa. Mulla oli Forssan keskustan liepeillä asunto varattuna ja kun palkka pamahti tilille, kävin hampaitaan kiristelevän äitini kanssa maksamassa takuuvuokran.
Vanhemmat eivät lainkaan ilahtuneet asiasta, että muutan omaan asuntoon, mutta eivät tosin estäneektään. Koko muuton ajan he vannoivat että he eivät ainakaan ala ostamaan mitään uutta asuntooni. Tosin, en minä mitään tarvinnutkaan; varastossa oli vanha kirjahylly, ruokapöytä ja vanha sohvakalusto. Itse en ostanut kuin silloiselle kisulleni hiekkalaatikon. Telkkaria ei ollut, mutta ajattelin että pärjään jonkin aikaa ilman. Melko tyhjähän se 55neliön kaksioni oli aluksi.

Eipä ollut muutosta kulunut kuin muutama päivä, kun vanhempani soittavat, että tulevat käymään; he olivat ostaneet mulle telkkarin. Verhotkin se äityliini ripusti siinä samalla (Itse olin tuolloin ekaa kertaa välilevynpullistuman takia sänkypotilaana, joten muuttokuormien purku oli jäänyt puolitiehen). Muutenkin he jatkuvasti soittelivat ja varmistivat että kaikki on hyvin.
Muinakin kertoina, kun olen muuttanut, on vanhempani auttaneet, vaikka aina ovat sanoneet etteivät he sitten tule muuttamaan.

Enpä voi oikeastaan muuta sanoa, kuin että mulla on maailman ihanimmat vanhemmat, jotka ovat antaneet mulle onnellisen lapsuuden ja hyvät eväät elämään. :)

Tämän parempaa kuvaa en vanhemmistani julkaise, koska he tuskin pitäisivät ajatuksesta. Kuva on vuodelta 2009, Remu on noin puolivuotias ja taustalla näkyy vanhempieni suomenlapinkoira Jami.

perjantai 11. tammikuuta 2013

30 päivän haaste

Ajattelinpa yrittää tarttua tälläiseen 30 päivän haasteeseen, koska moni näistä päiväaiheista vaikuttaa mielenkiintoiselta ja sellaiselta, mistä olisi kiva kirjoittaa. Tarkoituksena olisi joka päivä, kolmenkymmenen päivän ajan, tehdä yksi postaus aiheesta, joka sille päivälle kuuluu.
Tässä olisi päiväaiheet listattuna:

Pvä 1: Me, myself an I
Pvä 2: Vanhempani
Pvä 3: Sisarukseni
Pvä 4: Rakkauteni
Pvä 5: Harrastukseni
Pvä 6: Ystäväni
Pvä 7: Lempimusiikkini
Pvä 8: Uskomukseni
Pvä 9: Rakkauden määritelmä
Pvä 10: Mitä oli ylläni tänään?
Pvä 11: Laukkuni sisältö
Pvä 12: Tärkeimmät tavarani
Pvä 13: Mitä söin tänään?
Pvä 14: Missä asun?
Pvä 15: Lapsuuteni
Pvä 16: Unelmani
Pvä 17: Suosikki syntymäpäväni
Pvä 18: Lempimuistoni
Pvä 19: Lempijuomani ja -ruokani
Pvä 20: Suosikkipaikkani
Pvä 21: Jotain, mikä saa minut itkemään
Pvä 22: Jotain, mikä saa minut hyvälle tuulelle
Pvä 23: Pelkoni
Pvä 24: Mitä haluan tehdä ennen kuolemaa
Pvä 25:  Jos voisin toivoa jotain...
Pvä 26: Jotain, mitä kaipaan
Pvä 27: Jotain, mitä kadun
Pvä 28: Aamurutiinini
Pvä 29: Mitä kerään
Pvä 30: Tyylini

Tämä haaste on mielestäni syväluotaus siihen, kuka minä olen. Listassa on monia sellaisia aiheita, joita en malttaisi odottaa, että niitä pääsee pohtimaan ja muutama sellainenkin, jota mielelläni en jaa muiden kanssa. Saapi nähdä, jätänkö jonkun päivän väliin vai yritänkö jokaisesta päivästä saada jotain tekstiä syntymään...

Mutta aloitetaan nyt tuon ekan päivän kohdalta, jonka aiheena onkin minä, minä ja minä. :D Olenkin jo kertonut itsestäni tuolla Me, myself and I -välisivulla, joten laitanpa saman tekstin tähänkin:

Kuka minä olen? Olen Marika, synnyin Forssassa torstaina 23.5 1985 kello 8.39. Vuonna 1987 sain pikkuveljen.  
Vuoden 2011 syksystä asti olen asunut Tampereella. Ennen tänne muuttoani asuin Loimaalla, jonne muutin alkuvuonna 2009.
Toukokuussa 2011, kun silloinen koulutukseni loppui, asuin epävirallisesti Arin luona, joskus viikonloput vietimme minun kämpilläni Loimaalla. Koko kesän etsin asuntoa Tampereelta, mutta asuntoa ei löytynyt (olin tuolloin työtön) ja ajatus Arin pieneen kahdenkymmenen neliön yksiöön ison koiran kanssa muuttamisesta ei houkuttanut.
Kun sitten sain töitä loppukesästä oli pakko nöyrtyä ja muuttaa siihen pieneen koloon seinässä, jota vihasin jo heti ensisilmäyksellä. Syyskuussa tyhjennettiin mun Loimaan asuntoni ja olin virallisesti Tamperelainen.
En ollut ehtinyt asua Arin kanssa yhdessä vielä kahta viikkoakaan, kun TOASilta tuli tieto, että Lukonmäessä olisi meille vapaa kaksio. Olin onneni kukkuloilla; päästään pois siitä KAMALASTA pienestä "asunnosta". Ari ei lämmennyt ajatukselle, mutta tuli lopulta järkiinsä. Eihän kaksi ihmistä ja iso koira yksinkertaisesti voi asua 20 neliön asunnossa!
Lokakuun ensimmäisinä päivinä muutimme tähän nykyiseen asuntoon, muutin siis kahdesti noin kuukauden sisällä. ;)
Olen kasvanut pienessä kaupungissa, maaseudun rauhassa, joten olen välillä hukassa täällä kaupungin sykkeessä.

Olen luonteeltani perusiloinen ja huumorintajuinen (tosin huumorini on melkoisen huono, kovin moni ei pidä sellaisia asioita hauskana joita itse pidän) persoona. Olen kiinnostunut erilaisista muoti-ilmiöistä ja aina mielenkiinnolla seuraan, mikä on tulevien sesonkien uusin villitys. En sano, että kaikki trendivillitykset olisi omaan makuuni - jotkut muotivillitykset menee mielestäni välillä niin överiksi, että heikottaa. ;) Ennen suhtauduin melko kriittisesti muotivillityksiin, mutta etenkin vaatetusopintojen myötä on nuo alati muuttuvat muoti-ilmiöt alkaneet kiinnostamaan.
Äitini on aina sanonut, että olen vahva luonne, joka helposti tallaa heikommat allensa. Tämä pitää jossain määrin paikkansa, mutta joskus se olen minä, joka on tallottu maahan. Olen joissain asioissa todella sinisilmäinen, joka on kostautunut mulle moneen kertaan...
En pidä teeskentelystä, jonka vuoksi pyrin tilanteessa kuin tilanteessa olemaan oma itseni. En myöskään tykkää teeskennellä, että pidän henkilöstä, josta oikeasti en pidä. Tämä ei tarkoita, että olisin ilkeä heille, vaan yksinkertaisesati jätän tälläiset ihmiset noteeraamatta.
En voi sietää minkäänsortin mielistelyä, joten en itse harrasta moista.
Olen joskus ujo, varsinkin jos ympärillä on täysin vierasta porukkaa, mutta normaalisti olen melko äänekäs. En häpeä myöntää, että välillä nautin huomion keskipisteenä olemisesta.


Minulla on melkoisen pitkä pinna, mutta välillä olen todella tempperamenttinen. Kun menetän hermoni, osaan olla todella ilkeä ja häijy. Normaalisti pyrin tulemaan kaikkien kanssa toimeen enkä tietoisesti halua loukata ketään. Joskus tulee vastaan ihmisiä, joiden ajatusmaailma sotii niin vahvasti omaani vastaan, että sellaisen kanssa on lähes mahdoton tulla toimeen.

Yksi huono puoleni, joka mua itseäni ärsyttää suuresti, on se että jätän asiat usein kesken. Saatan innostua jostain uudesta asiasta täysillä, mutta nopeasti innostus haihtuu ja asia jää puolitiehen. En edes jaksa laskea, kuinka monta kertaa olen alottanut innoissani ompelemaan jotain uutta vaatetta ja jättänyt sen kesken. Tähän samaan asiaan liittyen, olen joskus liian hätäinen teoissani. Jos alotan jonkin prjojektin, en perehdy asiaan sen syvemmin vaan aloitan toteutuksen heti. Usein siinä käy niin, että hommat menee pieleen, koska en perehtynyt ja on aloitettava alusta - rauhallisemmin. Voi kuinka monet kerrat olen koulussakin saanut työn valmiiksi, mutta purkanut sen osiin, koska en ollut tyytyväinen hätäiseen lopputulokseen...

Rakastan miestäni ja koiraani, perhettäni ja ystäviäni. En tiedä missä olisin ilman lähimmäisiäni, he ovat olleet mulle uskomaton tukipilari.

Viihdyn ulkona luonnossa lähes yhtä hyvin kuin kotona. Rakastan luontoa ja kunnioitan sitä suuresti. Toivon kovin, että jokainen ihminen kunnioittaisi luontoa, eikä kohtelisi sitä niin kuin kohtelevat...

Musiikkimakuni on vuosien mittaa laajentunut hirveästi, vaikkakin pääpaino on edelleen metallissa ja goottirockissa. Välillä hieman hävettää myöntää, että Rihannan Umbrella on ärsyttävän hyvä kappale. :D Muuten en sitten tuon tyylistä musiikkia voikaan sietää. Tämänhetkisiä suosikkejani on muunmuassa Rob Zombie, Inkubus Sukkubus, Birthday Massacre, Autumn, Sex Pistols jne...

Olen juuri käynyt läpi "pienen" tyylinmuutoksen ja pyrin eroon tyystin mustasta tyylistäni. Olen pukeutun mustiin vaatteisiin noin 15 vuotta, joten on korkea aika uudistua.
Rakastan värejä! Olen aina rakastanut (noh, en ehkä teiniangstipahiksena), mutta olen ollut todella huono pukeutumaan värikkäästi. Rakastan boheemia mustalaistyyliä! En sano, ettenkä edelleen rakastaisia gootti-/rocktyyliä, mutta se  ei vaan tunnu enää omalta...






Siinäpä nyt oli jotain tietoa minusta. Enenpää en viitsi kirjoitella, koska tulevissa postauksissa selviää lisää. En halua toistaa itseäni. :D