sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Löysin netin syövereistä tälläisen kyselyhaasteen menneestä vuodesta ja ajattelinpa aikani kuluksi itsekin vastailla kysymyksiin. Tarkoituksena olisi haastaa viisi bloggaajaa vastaamaan kysymyksiin. En nyt haastele kuin kaksi: Leenan sekä Kartanonrouva Elisen

Kuka oli paras uusi tuttavuus?

- Paras? Sain paljon uusia tuttavuuksia luokkakavereiden muodossa. Jos joitakin pitää nimellä mainita: Riina on ihanin ja viksuin nuori tyttönen, jonka olen tavannut, Iinaa hyväsydämisenpää ihmistä ei varmastikaan ole olemassa ja Jennin suorasanaisuus ja asenne on saanut täysin minun kunnioitukseni. :)

Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt?

- Olenkohan...? Hahaha, eikujoo, käytin pitsijakkua! :D Ja aloitin bloggaamisen

Kerro pari parasta muistoasi tämän vuoden ajalta?

- Yksi parhaista oli varmasti se, kun sain tiedon, että pääsen kouluun.

Kuoliko kukaan läheisesi?

- Kyllä :(

Missä maissa kävit?

- Forssassa :D

Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?

- -10kg 

Vuoden suurin saavutuksesi?

- Kouluun pääsy

...ja suurin epäonnistuminen?

- Päästin itseni siihen kuntoon, että selkä kipeyty...

Kärsitkö vammoista?

- Joo, tappavan kipeästä välilevynpullistumasta.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?

- Järkkäri

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?

- Arin ja ystävieni :)

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?

- En mainitse nimiä, mutta mua suuresti ahdistaa ihmiset, jotka ajattelevat vain itseään. Minä minä minä -keskeiset ihmiset ovat aina varsin raskaita ja heidän kanssaan keskustelu on lähes mahdotonta, koska keskustelun täytyy keskittyä vain heihin itseensä...

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

- Krääsään?

Mistä innostuit eniten?

- Koulusta

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

- Onnellisempi!

...lihavampi vai laihempi?

- Laihempi? Viime vuonna näihin aikoihin vyötärön ympärys oli lähes kymmenen senttiä isompi...

...rikkaampi vai köyhempi?

- Köyhempi, viime vuonna olin töissä, nyt opiskelen

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?

- Piirtää ja kirjoittaa. Pelkään että kadotan kaiken "luovuteni", koska en ole piirrellyt kunnolla aikoihin... Seuraavana vuonna koetan kehittää aikaa enemmän piirtämiselle.

...entä vähemmän?

- Maata sohvalla :D Koulun jälkeen sitä helposti jämähtää sohvalle, eikä saa mitään aikaiseksi.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?

- Olisin jättänyt Nummirokin väliin. Sain hyvät kesälomarahat tuohon aikaan ja lähes koko tili meni nummirokkikustannuksiin...

Mikä oli mieluisin TV-sarja, jota seurasit?
- Walking Dead, Big bang theory, Modern Family, South Park...

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?

- Vihata on niin kovin vahva tunne, että en tuhlaa energiaani moiseen. Sanoisin että halveksin edelleen joitain samoja ihmisiä, kuin viime vuonnakin...

Mikä oli paras lukemasi kirja?

- Yön Talo -kirjat

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa tämän vuoden aikana?

- Olen riidellyt yhden ystäväni kanssa, mutta en riitaantunut. Heidin kanssa kinataan silloin tällöin, koska joissain asioissa on niin erilaiset näkemykset, mutta aina sovitaan :)

Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?

- En usko?

Oletko oppinut uusia taitoja?

- Olen oppinut käyttämään jotenkuten järkkäriäni. :D Ehkä kuvaustaitonikin on parantunut.

Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana?
- En, en tykkää mennä elokuviin yksin...

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?

- Lasketaanko se, kun itse neulalla avasin jo umpeen menneet huulilävistykset?

Synnyttikö kukaan läheisesi?

- Joo

Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2012?

- Eipä se ole mihinkään muuttunut. Edelleen viihdyn hameissa paremmin kuin housuissa. Nyt olen taas tykästynyt pitempiin hamosiin, kun ennen pidin lyhyistä. Lisäksi uusin rakkauteni on mustavalkoraidallinen kuosi ja viktoriaaninen tyyli...

Verrattuna edellisvuoden kesään, oliko tämän vuoden kesä parempi vai huonompi?

- Huonompi siinä mielessä, että selkäkivut alkoivat juhannuksen jälkeen, jotka rajoittivat melkosen paljon tekemisiäni...

Vuoden parhaat bileet?

- Ekana tulee mieleen ystäväni valmistujaiset, jotka olivat muutama vko sitten. Oli ihan tajuttoman kivaa. Lisäksi synttäribileet ja halloweenbileet oli huikeat! Tosin kaikki tälläiset "isommat bileet", joita järjestellään kaveripiirin kesken on aina mahtavia! Meillä on niin uskomattoman ihana kaveripiiri, ettei surkeita bileitä moisen porukan kanssa voi järjestää...

1 kommentti:

Jätäthän käynnistäsi muiston! :)