lauantai 29. joulukuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuosi 2013 tekee tuloaan ja tänä vuonna päätin tehä jotain, mitä en ikinä ennen ole tehnyt; tehdä uudenvuodenlupauksia. Idean tähän sain hennin blogista

Lupaukset/tavoitteet vuodelle 2013

1. Laihtua vähintään 10 kiloa! Ystäväni kanssa aloitettiin yhteinen laihdutusprojekti jo kuukausi sitten ja vyötäröltä onkin hävinny nelisen senttiä, vaikka en ole juuri mitään sen eteen tehnyt. Olen hieman enemmän kävellyt, vaikka kävely edelleen on "hankalaa", koska vasemman jalan hermovaurio ei ole vielä parantunut. Kävelen edelleen kuin pingviini, vasemman jalan nilkka kun ei taivu ylöspäin lainkaan eikä varpaat liiku. Jalka kipeytyy helposti, koska ei pysy oikeassa asennossa kävellessä.
Ari toi vanhempiensa luota soutulaitteen, jolla ajattelin alkaa päivittäin vähintään sen 15 minuuttia urheileen, lisäksi alan käymään kuntotanssissa ystäväni kanssa. Tavoitteena olisi olla samaa kokoluokkaa viimeistään vuoden päästä, kuin olin vuonna 2009.



2. Kirjoittaa peilikirjaan päivittäin! Olen aina ollut todella, todella huono kirjoittaan päiväkirjaa, sama koskee peilikirjaan kirjoittamista. Tavoitteenani on, että päivittäin saisin kirjoitettua sen kolme sivua peilikirjaani.

3. Kirjoittaa kerran viikossa uuteen Varjojen Kirjaani! Sain joululahjaksi uuden Varjojen Kirjan, ja pyrin kirjoittamaan sitä kerran viikossa, ainakin nyt aluksi. En halua täyttää tätä uutta VK:ta ns. turhalla tiedolla, vaan sellaisella, joka oikeasti on ylöskirjaamisen arvoista. Vanha VK:ni on uskomattoman sekava (teinivuosina kirjoittamasta kirjasta en halua edes puhua) eikä ulkonäöllisesti hivele silmää lainkaan. Nyt kun sain kalligrafiakynätkin joulupukilta, niin kirjoitan Varjojen kirjaani vain niillä.

4. Aloittaa päivittäinen meditointi! Välillä arki on niin hektistä ja stressaavaa, että olisi ihan hyvä hiljentyä hetkeksi ja elää vain hetkessä. En ole ennen juurikaan meditoinut, jonka vuoksi haluan opetella tämän jalon taidon.

5. Piirtää useammin! Olen ollut viime vuosina todella laiska kaivamaan kynät kaapista ja piirtää. Olen taitava piirtäjä, enkä halua kadottaa taitoani vain sen takia, että en jaksa piirrellä.

6. Vähentää lihan syöntiä! Ensi viikolla aloitamme Arin kanssa muutaman viikon kasvisruokadieetin, jonka jälkeen, minä ainakin, koetan syödä mahdollisimman vähän punaista lihaa. Lisäksi koetan opetella syömään kalaa enemmän.

7. Nähdä ystäviä useammin! Viimeaikoina olen nähnyt ystäviäni lähinnä vain kaljottelujen merkeissä. Tulevana vuonna pyrin näkemään ystäviäni muulloinkin, ilman sitä kaljoittelua.

8. Kirjoittaa blogia useammin! Pyrin postailemaan tekstejä hieman useammin, pitämällä silti sisällön mielenkiintoisena. En koe olevani hyvä kirjoittaja, mutta toivon taidon kehittyvän, jos/kun kirjoitan peilikirjaani päivittäin.

9. Pyrin syömään suklaata mahdollisimman vähän! Tähän samaan voisi laittaa kahvipullat, joita silloin tällöin tulee ostettua. Tällähetkellä lauantaisin olen pitänyt ns. herkuttelupäivän, mutta voisin koettaa siitäkin päästä eroon. Joka toinen viikko voin "palkita" itseni suklaalla, mutta kahvipullista haluan päästä kokonaan eroon...

10. Siivota hieman joka päivä! Normaalisti pidän kerran viikossa siivouspäivän, mutta se ei tunnu riittävän. Pyrin tulevana vuonna siivoamaan jonkun verran joka päivä, jotta koti ei pääsisi sellaiseen kaaosmaiseen tilaan. Imuroida koetan vähintään kahdesti viikossa, sillä Remun karvoja kertyy nurkkiin yllättävän nopeasti.

Siinä niitä nyt olisi jonkunverran. Toivottavasti pystyn pitämään edes puolet lupauksista. Kirjoitan nämä lupaukset myös paperille ja teippaan jääkaapin oveen. Lisäksi tulostan tuon 2009 vuoden kuvan itsestäni, jotta painonpudotustavoite pysyy mielessä koko ajan.

2009

4 kommenttia:

  1. Kiva huomata, että mun postaus inspiroi ihmisiä :) Ja tsemppiä tavoitteisiisi!
    Jos kävely jalkasi kanssa tuntuu hankalalta, niin suosittelen lämpimästi vesijuoksua, uintia tai muuta vesijumppaa. Tekee hyvää, ei tunnu urheilulta, eikä rasita niveliä tms. Aluksi mua ainakin hävetti kauheasti mennä uimapuvussa "muiden pällisteltäväksi", mutta lopulta tunsin itteni tosi tyhmäksi kun olin ajatellut niin, kun ei siellä kukaan toisiaan katsele, ja siellä on niiiiiin kaikenlaisia ihmisiä. Ainoa kerta, kun joku on mua siellä pällistellyt, oli eka kerta (ja toistaiseksi ainoa, kun oon ollut saamaton viime aikoina) kun käytin siellä vedenpitävää mp3-soitinta, kun jengi ihmetteli niitä kuulokkeita :D

    On muuten ihanat housut tossa ekassa kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesijumppaa fysioterapeuttikin suositteli, saatanpa joku kerta rohkaistua menemään uimahalliin. :)

      Nuo housut on kyllä ihanat, ite joskus teininä mustista farkuista solmuvärjäsin ne kloritissa. :) Toivottavasti ne mehtuu jalkaan tän vuoden aikana :D
      Ne on mun tavotepöksyt.

      Poista
  2. Noi tavoitteet tälle vuotta ovat samaa kauraa kuin minulla! :D Kiva seurata kuinka toteutuu sinun suunnitelmasi, omista kun ei ikinä tiedä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pystyn pitämään edes osan lupauksista... Tuohon listaan unohtui laittaa tupakanpolton lopettaminen. Olenkin nyt ollut kolme päivää polttamatta ja vaatekaapin tyhjyys inspiroi entistä enemmän lopettamaan. ;) Kun säästää kuukaudessa sen 100, mikä normaalisti menisi tupakkaan, on "vähän" enemmän varaa ostella kaikkea kivaa itselle.

      Poista

Jätäthän käynnistäsi muiston! :)