keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Henkityöskentely

On jo pitemmän aikaa pitänyt kirjoittaa henkityöskentelystä, spiritismistä sekä henkioppaista. Tämä aihe on jo pitkän aikaa kiehtonut minua suunnattomsti, varsinkin kun joissain paikoissa aistii niinsanottuja aaveita, tai energioita joita ei voi nähdä. Jopa asunnossamme tunsin jonkin läsnäolon tänne muutettuamme ja koitinkin saada yhteyden heilurin avulla... Mutta ei tuosta sen enenpää.

Spiritismillä on melko ristiriitainen maine ja en ole itse kuullut mistään muusta aiheesta niin paljon urbaania legendaa, kuin spiritismistä. Jos mainitset ääneen haluavasi kokeilla spiritismiä, niin aina löytyy joku jonka tädin kummin kaimalle on spiritismiä pelatessa sattunut jotain hirveää; tullut hulluksi, kaveri kuollut tai itse kuollut.
Itse olen kuullut ainakin viideltä eri ihmiseltä tarinan, joka yllättäin sattui isoäidin veljen parhaalle ystävälle tms: tämä isoäidin veljen ystävä kokeili spiritismiä kolmen kaverinsa kanssa ja joku kesken "pelaamisen" käski saatanaa näyttäytymään. Kun kaverit katsoivat pöyän alle, oli yhdellä pelaajista hevosen jalat ja tämän nähtyää joku menetti järkensä, joku juoksi paniikissa karkuun jääden hevoskärryjen tms alle ja kuollut jne. Harvemmin tälläisiä kauheuksia on sattunut kertojalle itselleen. Ja tosiaan, tuollaiset tarinat on keksitty vain peloteltavaksi, harvemmin tuontyylisillä tarinoilla on mitään todenperää.

Olen tosin kuullut paljon sellaisia tarinoita kavereilta, joita heille itselleen on tapahtunut "pelaamisen" yhteydessä, eikä yksikään ollut samaa luokkaa tuon legendan kanssa. Eräs ystäväni aikoinaan kertoi kerran pelanneensa spiritismiä ja jossain vaiheessa kesken "pelaamisen" oli kaikkia alkanut hirvittää, joten keskeyttivät yhteydenpidon, ilman että lähettivät hengen pois. Tämän jälkeen huoneessa, jossa spiritismiä oli pelattu, oli jatkuvasti kolea tunnelma ja tuntui kuin seinät olisivat hengittäneet. Mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä että kaikki mitä kutsut paikalle, on myös lähetettävä pois.

Henkityöskentelyssä on muistettava, että myös hengillä saattaa olla kieroutunut huumorintaju, joten vastaukset eivät välttämättä ole sitä mitä haluat kuulla. Tämän vuoksi on hyvä käyttää maalaisjärkeä ja välttää kysymystä kysymyksiä kuten "koska kuolen" tai pyytää henkeä näyttäytymään. Pidä kysymykset simppeleinä, niin väärinkäsityksiä ei pitäisi tulla. On myös hyvä muistaa käytöstavat; henget ovat tuntevia olentoja kuten mekin, tuskin ketään menee ventovierailta kadullakaan kyselemään kaikenlaista ensin edes esittelemättä itseään. Aloita siis työskentely aina esittelemällä itsesi ja tiedustelemalla haluaako joku ottaa yhteyden.

Ensimmäisiin yhteydenottokertoihin on hyvä pyytää ystävä tueksi. On hyvä muistaa, että henkimaailman portteja raotaessa, sieltä ei aina tule se toivomasi henki vaan tämän hengen mukana saattaa tulla myös niitä ei toivottuja yksilöitä. Jos koet olosi uhatuksi on syytä lopettaa yhteydenpito ja pyytää henkeä poistumaan.

Kun haluat ottaa yhteyttä henkiin, tulee sinun ensin löytää itsellesi sopivin työskentelytapa. Toisilla parhaiten toimii spiritismilauta eli Ouija-lauta, joillain heiluri on paras työväline. Etsi työskentelytapa, joka sopii sekä sinulle, että hengille joiden kanssa haluat olla yhteyksissä.
Työskentytavan valinta riippuu myös siitä haluatko avointa keskustelua hengen kanssa, johon heiluri ei sovi, sillä heiluri rajoittaa keskustelun esitettyjen kysymysten kyllä ja ei vastauksiin.

Kuva haettu Google-kuvahaulla

Ylläoleva kuva on esimerkki heilurille tarkoitetusta laudasta. Heilurin kanssa voi työskennellä myös ilman lautaa käyttäen lasia: heiluria pidetään lasissa ja hengille ilmoitetaan että yksi kilautus lasin kylkeen tarkoittaa "ei" ja kaksi kilautusta "kyllä".


Kuva haettu Google-kuvahaulla

Ouija-laudasta löytyy aakkoset, numerot yhdestä yhdeksään sekä sanat kyllä, ei ja hyvästi (tässä laudassa goodbye-sanan tilalla on end-sana). Ouija-laudan voi myös tehdä hätätapauksessa paperille. Lauta on kuitenkin vain välikäsi, tärkein työväline henkityöskentelyssäkin olet sinä itse.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Syyspäiväntasaus

Tänään on vietetty syyspäiväntasausta, Mabonia. Mabon on tasapainon hetki, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkät. Päiväntasauksen aikaan on hyvä etsiä omaa sisäistä tasapainoa. Mabon on myös toinen sadonkorjuun juhla, sato on korjattu pois alkutalven tuulten ja myrskyjen alta.
Mabonin aikaan Jumala valmistautuu jättämään fyysisen kehonsa ja aloittamaan matkansa kohti Näkymätöntä: uudistumista ja uutta syntymää Jumalattaresta.
Luonto hiljenee, luopuu kukoistuksestaan ja valmistautuu talveen ja sen tuomaan lepoon. Jumalatar tuntee Jumalan läsnäolon, vaikka Jumalan voimat hiipuvat; tuli palaa Hänen kohdussaan.


Jotkut wiccalaiset juhlivat Mabonia myös vankien vapauttamisen juhlana. Entisaikojen sodissa otetut panttivangit vapautettiin Mabonin tienoilla. Tällä vankien vapauttamisella varmistettiin se, ettei vankeja tarvinnut ruokkia talven yli, jotta sato olisi varmasti riittänyt omalle väelle. Vankien vapauttaminen teki samalla mahdolliseksi omien ystävien ja perheenjäsenten vastavuoroisen vapauttamisen ennen kuin talvi saapui.
Nykyään "vankien" vapauttamisen juhlassa ei ole kyse panttivankien vapauttamisessa vaan katumuksesta ja edeltävänä vuodenaikana ilmaantuneista riidoista. On aika antaa anteeksi muille sekä itselleen. Sinun vankejasi ovat ne asiat, joista olet moittinut itseäsi, kuten tekemäsi virheet, jotka edelleen rasittavat mieltäsi. Mabon merkitsee tilaisuutta eheytymiseen, sillä pääsemme etenemään kothi uusia haasteita vasta sitten, kun olemme jättäneet aikaisemmat virheemme ja erehdyksemme taaksemme.


Itse olen viettänyt Mabonia hyvin rauhallisissa merkeissä. Aamulla en kiirehtinyt mihkään, vaikka ajatus siivoamisesta kummitteli päässä siitä asti kun heräsin. Olin selkäleikkauksessa reilu viikko sitte, jonka vuoksi minun tarvitsee ottaa aika rauhallisesti, joka tietty sopii minulle paremmin kuin hyvin. ;)

Kun pakollinen kauppareissu oli hoidettu, otin tehtäväkseni tiskata. Tarkoituksenani oli myös imuroida, mutta tulin siihen tulokseen, että annan isännän hoitaa imuroinnin. Leikattu selkä tuskin tykkäisi hyvää imuroinnista.
Tiskit hoidettuani tein jotain mitä niin kovin harvoin tulee tehtyä: leivoin omenapiirakan.



Itselle täysin uutta oli, että omenan siemenkota muodostaa pentagrammin

Siivoilujen ja omenapiirakan leipomisen jälkeen laitoin kynttilät palamaan ja vetäydyin sohvalle telkkaria katselemaan. Isäntä lähti kaverin keikkaa katsomaan, joten saan viettää koko illan omassa seurassani.


Rakastan syksyn pimeneviä iltoja ja kynttilänvalossa istuskelua, tälläisistä rauhallisista koti-illoista voisi tulla vaikka tapa.





torstai 6. syyskuuta 2012

Horror week: Kummitustarinoita


Leenan Horror Week jatkuu omalta osaltani kummitustarinoiden parissa.
Aika-ajoin  herkkä mieleni kaipaa jotain pelottavaa lukemista, jolloin haen käsiini toinen toistaan pelottavampia kummitustarinoita. Vaikka pidänkin ns. urbaaneista legendoista, niin silti tositarinat (tai niiksi väitetyt jutut) ovat pieni pakkomielteeni.

Kummitustarinoita selaillessani netissä saattaa vierähtää usea tunti. Yksi suosikki sivustoni on Henkien Talo niminen sivusto, johon ihmiset voivat lähettää omia kertomuksiaan. Tässä yksi tarina sivustolta:

Muutimme vanhaan rintamamiestaloon Rengon kylään, paikan nimi oli Eevala. Muutimme kesällä ja heti syksyn lähetessä alkoivat oudot tapahtumat. Remontoimme vinttikomerot varastotiloiksi, jolloin laitoimme lattialevyt ja villalevyt seiniin. Toisesta komerosta tuli vaatehuone.

Pian tämän jälkeen alkoi yläkerrasta kuulua askelia, jotka kulkivat vinttikomeroa päästä päähän, vaikka yläkerrassa ei ollut ketään, kun kävimme katsomassa. Totesimme mielikuvituksen vain tekevän tepposiaan, mutta ilmiö jatkui ja kun meille tuli koira, sekin kuuli äänet ja seurasi katseellaan tarkkaan kattoa askelten mukaan.
Usein kaupalta ja asioilta tullessa totesimme television jääneen auki, kun olohuoneesta kuului tasainen puheensorina. Kun oli menossa sammuttamaan televisiota, äänet loppuivat kuin seinään, eikä televisio ollutkaan auki.
Toisinaan yläkerrasta kuului ääniä, kuin iso määrä tavaroita olisi kaatunut lattialle, mutta mitään ei ollutkaan pudonnut mistään. Välillä talon ulkoseinään pamahti niin kova isku, että pelästyihän sitä, ulkona ei ollut kuitenkaan ketään tai mitään, eikä seinässä jälkiä. Puheen ääntä alkoi kuulua iltaisin myös ulkoa, kun meni katsomaan, ketään ei näkynyt missään.
Myöhemmin ovet alkoivat avautua itsestään, puolisoni näki yksin kotona ollessaan kahvojen kääntyvänkin, vaikka ketään ei ollut niitä kääntämässä. Askeleet alkoivat kulkea myös ulkoa sisään, ketään ei kuitenkaan ollut missään. Myöhemmin, kun makuuhuone oli yläkerrassa, askeleet kuuluivat tulevan portaita ylös ja pysähtyvän makuuhuoneen oven taakse, ketään ei ollutkaan oven takana. Kylmät ilmavirtaukset olivat yleisiä ja toisinaan olohuoneessa ollessa kuului ikään kuin joku kuorsaisi, emmekä löytäneet äänelle selitystä. Alkuun usein totesimme, että vanha talohan se vaan ääntä pitää, mutta molemmat tulimme vakuuttuneiksi siitä, että kyseessä ei ollut pelkästään se.

Ilmiöt muuttuivat yhä selkeämmiksi ja vaatehuoneeksi tehdystä komerosta alkoi kuulua juoksuaskelia, kuin lapsi olisi juossut huonetta päästä päähän. Ketään siellä ei kuitenkaan ollut. Varjomaisia häivähdyksiä näki useinkin, kerran olin olohuoneessa katselemassa televisiota ja vain takassa oli tuli. Kun käännyin takkaan päin lisätäkseni puita, näin mieshahmon kyyristyneen takan sivuun ja tuijottavan minua ja sitten hetkessä katoavan.

Eläimet (kissat ja koirat) välttelivät talon keskimmäistä huonetta, koirat välillä suorastaan pakokauhuun saakka. Ystäväni oli meillä kerran yökylässä ja sanoi, ettei tule ikinä uudestaan nukuttuaan siinä huoneessa. Ei kertonut sen tarkemmin, mutta sanoi talon olevan todella karmiva. Selväksi tuli, ettemme olleet talon ainoat asukkaat ja emme ilmeisemmin aina niin tervetulleitakaan. Valokuvia otin paljon ja useissa näkyy orbeja yms. Vielä viimeisessä kirkkaalla päivänvalolla otetussa kuvassa talosta äiti huomasi oudon läpikuultavan hahmon, sama hahmo on myös ottamassani iltakuvassa vuotta aiemmin.
Talo on sittemmin myyty, en tiedä, onko uusilla omistajilla ollut hankaluuksia talon alkuperäisten asukkaiden kanssa. Toivon että ei ja saavat rauhassa talossa elellä.

Ylläoleva tarina on vain yksi esimerkki ihmisten lähettämistä jutuista. Suosittelen lämpimästi tutustumaan sivustoon ja sen tarinoihin, jos yhtään olet kiinnostunut lukemaan muiden ihmisten tarinoita kummittelusta.

Olen lukenut juttuja myös muilta sivuilta, enimmäkseen englanninkielisiltä, tosin en koe esimerkiksi jenkkien kertomia tarinoita niin pelottavina, koska en tunne tai tiedä paikkoja, joista tarinoissa puhutaan. Suomalaisissa tarinoissa usein tiedät mistä paikasta on kyse. ;)

Tähän loppuun on pakko mainita yksi tarina, joka on jäänyt mieleeni varsin hyvin. En muista mistä tarinan luin, enkä muista oliko se tosijuttu vai pelkkä pelotteluun tarkoitettu karmiva tarina. Mutta juttu meni kutakuinkin näin:

Eräs patikoija matkasi sateisessa metsässä. Ilta alkoi hämärtyä, eikä mies ollut löytänyt sopivaa leiriytymispaikkaa. Patikoijan matkan varrelle osui vanha mökki, joka näytti asumattomalta. Koska ilma oli todella vetinen ja kylmä ja yön saavuttua oli liian piemää leirin pystyttämiseen, päätti mies yöpyä hökkelissä. 
Mies suuntasi hökkelin perällä olevaan kamariin, koska se oli hökkelin kuivin paikka, ja laski makuupussinsa lattialle. Makuupussissa maatessaan hän katseli ympärilleen. Vaikka oli hyvin pimeää hän erotti, että huone oli tyhjä, lukuunottamatta kolmea taulua seinällä. Mies ei saanut katsettaan irti tauluista, sillä niiden kuvat häiritsivät häntä. Tauluissa oli kuvat ihmisen kasvoista, jotka olivat vääristyneet raivosta. Yhden taulun kasvot olivat rumassa irvistyksessä, toisen näytti kuvaavan raivoisasti karjuvaa ihmistä ja kolmannessa oli mies, joka vain tuijotti eteensä naama vihasta rypyssä. Mies ei saanut katsettaan irti tauluista ja niiden kammottavuudesta. Usean minuutin ajan niitä tuijoteltuaan mies huokaisi ja käänsi kylkensä niin ettei enää nähnyt tauluja. Hetken kuluttua hän jo nukahti.
Aamun valjetessa mies avasi silmänsä ja haukotteli. Hetken maatessaan ja nauttiessaan aamun ensimmäisistä auringonsäteistä mies muisti taulut. Hän käänsi kylkeä tarkastellakseen tauluja paremmin, vain huomatakseen ettei huoneessa ollutkaan tauluja vaan kolme ikkunaa...

Vaikka suuresti epäilen ylläolevan tarinan todenperäisyyttä, sai se ainakin minun herkän mieleni pelkäämään. Olen aina kokenut suurempaa pelon tunnetta, kun luen jonkun jutuin kuin että jos katselen pelottavan elokuvan. Lukiessa tarinaa "pääsee lähemmäksi", kuin elokuvaa katsoessa.

Tälläistä tälläerää. Huomenna koetan päästä "Hullujen hautuumaalle" kuvailemaan ja saatanpa myös kertoa hieman paremmin tästä ihanan karmivasta paikasta. ;)

tiistai 4. syyskuuta 2012

Horror week: Myrikan kauhuleffat top 5



Kannanpa nyt oman korteni kekoon ja osallistun Luurankoja kaapissa -blogin kirjoittajan, Leenan, teemaviikkoon.;) (vaikkakin päivän myöhässä, mutta haitanneeko tuo) En ole kertaakaan tehnyt mitään tämänkaltaisia juttuja tämän lyhyen bloggailuni aikana, joten tykästyin tähän ideaan kovasti.

Teemana on siis kauhu, josta itsekin tykkään hirmusti. Mikäs sen parempaa, kuin pimeänä syysiltana käpertyä kahvikupposen kanssa sohvannurkkaan ja laittaa selkäpiitä karmiva kauhuelokuva pyörimään.

Rakastan kauhuelokuvia ja nimenomaan niitä kauhuelokuvia, jotka pitävät otteessaan alusta loppuun ja todellakin pelottavat. En itse lue kauhuelokuviksi verellä lotraamista, kuten esimerkiksi Saw elokuvat. Sen tyyliset leffat ovat sekä mauttomia, ällöttäviä, että hyvin yksitoikkoisia.
Olen pienen elämäni aikana nähnyt kauhuelokuvia sekä "kauhuelokuvia" aina Tappajahaista Paranormal Activityyn. Ajattelinkin nyt kertoa viisi elokuvaa, jotka ovat itseäni pelottaneet suhteellisen paljon (elokuvat ei ole paremmuusjärjestyksessä):

Kauna (jenkkiversio)
Muistan kun näin telkkarista eka kerran Kaunan trailerin; se nosti niskakarvat jo siinä vaiheessa pystyyn. Elokuviin en koskaan sitä mennyt katsomaan, vaan katsoin sen myöhemmin DVD:ltä.
Oli ehkä huono idea katsoa elokuva tärinäkrapulassa yksin, sillä en nuku vieläkään yksinollessani pimeässä, niin pahasti tuo elokuva kävi psyykeni päälle. :D
Elokuvassa tämän "kaunamörön" ääni sai mut lähes sekoamaan, niin uskomattoman karmivan pelottava tuo nariseva ääni on.
Ja kuten arvata saattaa, jatko-osat olivat todella surkeat, kaikki kammottava oli nähty jo ekassa osassa.
Kaunassa ei ollut mitään muuta huonoa, kun pääosanäyttelijä Sarah Michelle Gellar, joka on yksi kaikkien aikojen surkeimmista näyttelijöistä.



Paranormal Activity
Paranormal Activity on hyvä esimerkki elokuvasta, joka pitää otteessaan. Heti elokuvan alkuminuuteista lähtien sitä odotti keskittyneesti milloin "kauheuksia" tapahtuu. Vaikka elokuvassa ei oikeastaan edes näy mitään ns. kummitusta, niin silti tunnelma on koko elokuvan ajan hyytävän pelottava. Jotkut kohtauksen saivat tosissaan pelkäämään ja kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Tämä on yksi niistä elokuvista, jota en missään nimessä haluaisi katsoa yksin iltahämärässä.
Myös tämän elokuvan jatko-osat ovat surkeita, ekan osan nähtyä todella yllätyksettömiä



The Others
En tiedä luokitellaanko tämä Nicole Kidmanin tähdittämä elokuva kauhuksi, mutta itse pidin elokuvan tunnelmaa hyvinkin tähän kategoriaan sopivana. Elokuva piti ainakin minut hyvin otteessaan aina alkuteksteistä lopputeksteihin asti ja tässä elokuvassa on yksi parhaimmista juonenkäänteistä mitä tiedän. Suosittelen elokuvaa heille, jotka pitävät psykologisesta kauhusta.



Phone
Itse olen suuri aasialaisen kauhun ystävä ja juurikin Phonen vuoksi tykästyin aasialaiseen kauhuun.
Phone on karmiva kummitteluelokuva, joka sai ainakin minun niskakarvat pystyyn. Olen lukuisia aasialaisia kauhuelokuvia katsellessani huomannut, että korealaiset ja japanilaiset osaavat tämän hyvien kummitteluelokuvien teon jalon taidon.
Jos et ole aikaisemmin tutustunut aasialaiseen kauhuun, suosittelen lämpimästi katsomaan Phonen, sillä se on edelleen yksi parhaimmista aasialaisista kauhuelokuvista, mitä olen nähnyt.



The Blair Witch project
Viimeisenä, muttä ei toki vähäisimpänä omasta mielestäni kaikkien aikojen kauhistuttavin elokuva. Tämä menee vähän samaan kastiin tuon Paranormal Activityn kanssa, sillä elokuvassa ei näytetä mitään konkreettista, mutta pelottava tunnelma luodaan äänillä ja erilaisilla tapahtumilla.
Itse näin tämän elokuvan eka kerran vasta noin kolme vuotta sitten ja en ole ikinä pelännyt elokuvan aikana niin paljoa kuin tässä.
Kaikenlisäksi yksinkertainen mieleni piti jonkin aikaa tapahtumia oikeina, johtuen elokuvan kuvaustyylistä. :D Mieheni sitten lopulta palautti minut maan pinnalle kertomalla että elokuva on täysin fiktiota. Voi sitä pettymyksen määrää. ;) Olisi ollut niin mahtavaa, jos elokuva olisi ollut tositarina...
Tästäkin on tehty "jatko-osa," jota en halua suositella kenellekään.