torstai 10. toukokuuta 2012

Eläinkokeista

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo tuotti kipua myös toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui vain pieni pisara, sen sijaan sitä kaadettiin albiinokanin silmälle teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tätä kirvelevän tahmeata ainetta pois. Ensiksi kanilta puuttui kyynelnesteen eritys ja toiseksi hänen liikkumisensa on estetty. Kun silmää kirvelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoota pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin koe-eläimiltä katkeaa kaula tai selkäranka kun ne yrittävät päästä pakoon.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset, jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon aikaa (ja mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä "epäsivistyneet" ihmiset tietämättään toimivat koe-eläinten parhaaksi. He eivät osta Fairya ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa ruokaa, tunnette olonne pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa kun teidän vatsaanne viedään putken kautta litra Fairya.

Ariel pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävä suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta arvatkaapa miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, joilta poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperilla ja hierotaan paljaaseesn kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme, mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuetteiden testauksen eläimillä vähentymiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Suurin osa eläintestauksista kielletään vuoteen 2013 mennessä.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The body shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina, Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Claris, IsaDora ja Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun(Gillette Company), Procter and Camble, Colgate-Palmolive, Ajax, Hill´s Pet Nutrition, Palmolive, Coty, Calvin Klein, Rimmel, Gillette, Johnson and Johnson, Loreal, Maxfactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, että joka ikinen pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläinkokeiden rahoitusta. Jos ostatte eläinkokeita sallivien yritysten tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku veljiemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testausmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita autatte vähentämään julmuutta.
 Teksti on kiertävä viesti, ei siis itse kirjoittamani. Kopion sen ystäväni Facebook sivuilta. 
Jos haluatte tietää enemmän tuotemerkeistä, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimiltä niin Luurankoja Kaapissa -blogista löytyy pitkä lista näistä tuotemerkeistä. Sieltä löytyy myös lista tuotemerkeistä, jotka testaavat yhä tuotteensa eläimillä. 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Kannattaa tsekata mun blogin eläinkoestestaavat nimet ja ne jotka ei niitä käytä. Kasvatan listaani aina välillä lisää ja luen jatkuvasti uutta tietoa. Hyvä teksti, mutta esimerkiksi Chanel käyttää eläinkokeita ja Loreal omistaa The body Shopin, joten kaikki rahat mitä siihen kauppaan käyttää, käytetään Lorealin eläinkokeisiin.. näin ihan esimerkiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä tietää tuo. En ois uskonut, että yhä noin moni kosmetiikkaa yms tuottavat tahot käyttävät noin paljon eläinkokeita. Suorastaan puistattavan raivostuttavaa!

      Poista

Jätäthän käynnistäsi muiston! :)