keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Polkuni ja mistä se alkoi

Noniin, jatketaanpa juttua heti. Kuten edellisestä jututsta selvisi, olen uskonnoltani wicca ja törmäsin tähän sanaan ekan kerran ollessani noin 16-vuotias.
Perheeni on aina olut tapakristittyjä, joten uskonto ei ole koskaan ollut perheessäni mitenkään iso juttu. Olen pikkulikasta asti ollut ns. luonnonlapsi, viihtynyt metsissä ja tuntenut oloni aina niissä uskomattoman hyväksi ja rauhalliseksi.
En ole koskaan kokenut kristinuskoa omakseni, olen aina kyseenalaistanut sen opit. Miksei kukaan ole ikinä nähnyt jumalaa, miksi jumala on niin kaukainen ihmisestä, ei käsinkosketeltava, miksi vain jumala on hyvä, ihminen paha ja miksi kaikki nämä säännöt miten elää, jotta jonain päivänä pääset taivaaseen...?

Yläasteiässä uskonasiat tuli taas mieleeni ja aloin pohtimaan omaa uskontoani enemmän, mihin uskon ja mihin en.
Rippileirillä olin varma ettei kristinusko ollut minua varten, touhu oli mielestäni ehkä jopa naurettavan tekopyhää. Meillä kävi jopa sellainen setä luennoimassa, joka ensinnäkin väitti että dinosaurukset on vain keksittyjä olentoja, ettei niitä ole ikinä ollutkaan olemassa. (Tämä jo pelkästään sai vihan pintaan, sillä minä olen AINA rakastanut dinosauruksia!) Ja toiseksi, mies sanoi että hän on ateisti, joka uskoo jumalaan (wtf?!? :D). Siinä vaiheessa teki mieli nauraa ja lähteä koko leiriltä kotiin, mutta päätin ihan mielenkiinnosta (ja tokihan halusin päästä ripille ja saada lahjoja ;) pysyä loppuun asti. Muistan kun oli viimeinen päivä ja kaikki tytöt itkivät silmiään päästä, paras ystäväni ihmetteli, miksei mua itketä. En nauttinut leirillä olosta, olin vain helpottunut kun pääsin pois. Sain tosin pappisihmisiltä outoja katseita kun vaan seistä jöpötin nurkassa, kun muut halaili toisiaan ja parkuivat...

Riparin jälkeen unohdin uskonasiat joksikin aikaa, ja keskityin elään perusteinin elämää. 16 vuotiaana ammattikoulun äidinkielessä kun tehtiin esitelmiä, valitsimme kaverini kanssa aiheeksi satanismin ja saatananpalvonnan, koska halusin edes luokkakamujeni tajuavan, että ne on kaksi täysin eri asiaa. Aineistoa kootessani, kun lueskelin pentagrammista ja spiritismistä, niin törmäsin sanaan wicca. Kiinostuin siitä ja aloin lukemaan lisää. Koko juttu tuntui uskomattoman tutulta, näinhän minä kokolailla olen aina uskonut. Tällä polulla olen edelleen ja tulen olemaan niin kauan kun henki tässä kehossa pihisee. En seuraa mitään traditiota, vaan olen neowicca, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos joku traditio alkaisi enemmän kiinostamaan...


2 kommenttia:

  1. Kirjoitan vanhoihin juttuihin kommentteja, mutta löysin tämän blogin vasta äsken, ja päätin lukea sen kokonaan läpi.
    Ihanaa että jollakin oli samanlainen rippileirikokemus kuin itsellä x) Meidänkin leirin lopussa kaikki itkivät ja halivat ja minä vain istuin ja pelasin DS:llä jotain Mario Kart peliä.

    Mutta hei, älyttömän hieno blogi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Mä itse en hirveesti välitä näistä ekoista postauksistani, sillä teksti oli jotenkin haparoivaa. ;)

      Poista

Jätäthän käynnistäsi muiston! :)